Viimeinen ja opettavaisin päivä

Huoh, se on sitten viimeinen päivä. Uskon, että jään kaipaamaan tätä paikkaa ja tämän ihania työntekijöitä, jotka ovat jaksaneet sietää minua täällä viikon ;) Oli ihanaa päästä tänne tettin, koska minua todella kiinnosti, mitä täällä tapahtuu. En voinut käsittää, miten kaikki tehdään, mutta nyt varmaan ymmärrän paremmin. Toivottavasti. On myös hyvin jännää kirjoittaa blogia, sillä en ole ikinä kirjoittanut sellaista. Ajatuksena oli jonkin aikaa sitten perustaa oma blogi, mutta en tiennyt, mitä siellä kertoisin, mutta täällä tajusin, ettei tarvitse kertoa mitään ihmeellistä. Odotan innolla, millainen näytelmä Täydellisistä häistä tulee, kun se on täysin valmis. Toivottavasti pääsen katsomaan sitä sitten, vaikka asunkin sen verran kauempana, ettei pyörällä pääse.

En opi ollenkaan ajeleen pyörällä kaupungissa. Aivot pitää aina olla paikoillaan. Eilen kävikin vähän hassusti...
Nimittäin ajelin tuttua reittiä pitkin takaisin kummitätini luo ja...jossain vaiheessa tajusinkin "että hetkinen, missäs minä olen?" En ymmärrä, miten olin päätynyt eri reitille kuin oli tarkoituksena, mutta siellä kuitenkin olin. Eihän siinä voinut kuin nauraa ja ottaa kartta repusta. Nauroin ääneen, ja vastaantulija katsoi minua kummasti, muttei voinut olla hymyilemättä. Kaikista ihaninta on, kun saa ihmiset hymyilemään. Itse en ole kauhea papupata, mutta jos ystäviltä kysyttäisiin, he sanoisivat ehkä toisin. Olen hidas avautuja, mutta puhun mielellään erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa. On mukavaa kuulla toisten ajatuksia ja mielipiteitä sekä heidän elämäänsä ja miten he suhtautuvat asioihin.

Tänään vasta tajusin, että olin valmis puhumaan ihmisten kanssa avoimesti, kun alkujännitys jäi pois. Aloin tottumaan tähän paikkaan ja käytäntöihin vasta nyt ja siksi erityisesti harmittaa, että tämä viikko on ohi. Haluan kuitenkin kiittää kaikkia, että sain tulla tänne tutustumaan ja että he jaksoivat ohjeistaa minua eri tilanteissa :D

Kiitos ja toivottavasti tavataan vielä!