Puhdistus pysäyttää ajattelemaan

Tuskin on yhtään suomalaista, joka ei ainakin ole kuullut puhuttavan Sofi Oksasen Puhdistus kirjasta, josta on tehty elokuva ja useita teatteriversioita.

Kemin kaupunginteatteri tarttui myös rankkaan aiheeseen. Kävin itse katsomassa Puhdistuksen ensi-illassa. Vaikka välillä ahdisti, niin näytelmä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Sipi-näyttämölle Puhdistuksen on ohjannut Riku Innanmaa. Toimiva ja aikaan sidottu lavastus on Kaisa Nivan käsialaa.

Puhdistuksen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1992. Juuri itsenäistynyt Viro on myllerryksen keskiössä. Iäkäs Aliide Truu asuu lähellä Tallinnaa, vanhassa talossa, kun eräänä alkusyksyn aamuna hän löytää pihaltaan pahoinpidellyn nuoren naisen, Zaran, jonka Aliide ottaa epäluuloistaan huolimatta hoiviinsa. Tyttöä etsivät rikolliset, jotka haluavat saada tytön hengiltä. Tästä asetelmasta käynnistyy kahdessa tasossa liikkuva tarina naisista, jotka tekevät kovia päätöksiä, joilla on pitkäkantoiset seuraukset.

Puhdistus on Sofi Oksasen mukaan "tragedia". Siinä on myös psykologisen trillerin piirteitä. Teos saa selkäpiitä karmivan voimansa tositapahtumista, veljeskansamme Viron kohtalonvaiheista.
Kun lähtee katsomaan tätä näytelmää, kannattaa siedättää itseään, että kyse on kuitenkin näytelmästä.

Näytelmässä nousee esiin vahvasti se, että kun valtiot käyttävät ylivaltaa, niin äärikäyttäytyminen siirtyy helposti myös yksilötasolle, sillä aina on joukossa herrakansaksi itseään luulevia.
Nämä isänmaan sankarit ovat usein luonnehäiriöisiä egoisteja, jotka kuvittelevat omaavansa rajattoman vallan muita ihmisiä kohtaan.

Jo näytelmän alku paljastaa kuinka kovia ja julmia asioita ihmiset voivat tehdä toisilleen. Tapahtumien edetessä katsojaa voi ahdistaa, jos hän eläytyy liikaa tapahtumiin. Ahdistava musiikki on sekin tehokeino, joka saa sykkeen kohoamaan. Mielikuvitus saa helposti siivet tapahtumista, joita ei näy vaan kuuluu. Hermot jännittyvät ja väistämättä tulee halu huutaa: Pelasta itsesi!

Näin vahvasti tämä näytelmä vaikuttaa, mutta kyse on kuitenkin näytelmästä.

Väliajalla lämpiön tiskiltä haetaan rauhoittavaa juomaa ja keskustelu näytelmästä käy kuumana. 
-Kuinka näyttelijät pystyvät eläytymään noin rajuihin rooleihin, päivitellään ja ihastellaan.
Moni pohtii, että vaikka Puhdistus sijoittuu vuosikymmenien taakse, niin se voisi olla mistä tahansa nykyisinkin etnistä puhdistusta tekevästä maasta tai kuvailla ryhmittymiä, jotka aiheuttavat pelkoa myös Suomessa.

Näytelmä kestää kaikkiaan 2,5 tuntia. Vaikka aihe on rankka niin aika kuluu siivillä. Puhdistuksen toinen näytös on jopa ensimmäistä näytöstä tiukempi sävyltään ja otteiltaan. Tapahtumat pitävät loppuun asti katsojan varpaillaan siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Se, saako paha palkkansa, se kannattaa käydä katsomassa itse.

Näyttelijöiden osalta on pakko kertoa omista tunnelmistani hieman.

Marketta Airo on loistanut Kemin kaupunginteatterissa viime vuosikymmeninä monissa rooleissa, mutta minusta Aliiden rooli on yksi hänen parhaistaan. Voi vain ihmetellä sitä herkkyyttää ja voimaa, jota Airo ammentaa itsestään.
Rankka rooli on rajuudessaankin häneltä sanoinkuvaamattoman hienovaraista näyttelemistä. Koska näytelmässä on kyse ääritunteista ei näyttelijä saa eläytyä liikaa, eikä liian vähän. On pysyttävä koko ajan tietoisena siitä mitä tekee ja sen Marketta Airo hallitsee.

Nuorta Aliidea näyttelee lahjakas Hanna Vähäniemi. Hän oli ehdottomasti oikea valinta tähän rooliin, sillä Hanna kykenee esittämään kahdenlaisia tunteita. Toisaalta hän on herttainen ja miehensä tahtoon taipuva vaimo. Pinnan alla kuitenkin kuohuu, kun Vähäniemi sukeltaa pakonomaisesti toista miestä rakastavan naisen rooliin.
Vähäniemen välillä hyvinkin vahvoja tunteita ilmentävä ja toisaalta pehmeää rakkautta esittävä näytteleminen on kiinnostava katsaus erään ihmisen sielunelämään.

Inkeri Raittilan esittämä Zara näyttää juuri sellaiselta kuin voisi kuvitella tuon ajan ilotytöt. Raittila repii ja raastaa esille kaiken sen, mitä on olla raiskattu ja riistetty Zaralta naisena ja ihmisenä. Hän nostaa esille kuolemanpelossa elävä nuoren naisen tarinan, joka tekee lopulta sen mitä hänen täytyy selvitäkseen. Ei voi muuta kuin kumartaa, sillä moni ei kykenisi esittämään tuota roolia.

Hans Pekkiä, Aleeden sisaren miestä esittää Kimmo Hirvenmäki. Jälleen kerran jäin ihmettelemään sitä, kuinka Kimmolla on erikoislaatuinen kyky elää todeksi jokainen roolinsa. Puhdistuksessa hän saa katsojat kokemaan Pekkin tunteman syvän tuskan, vihan, rakkauden ja pelon. Hans Pekkin rooli on kuin tehty Hirvenmäelle. Laaja-alainen näyttelijä vetää roolinsa niin täysillä, että hänen roolihenkilönsä tunteet vyöryvät voimalla lähellä istuvan yleisön syliin.

Sakari Tuomisen esittämä Martin Truu on se jokaisen tietämä pyrkyri, joka kuvittelee itsestään suuria. Hän ottaa nuoren Aliiden vaimokseen ja luulee, että vaimo tekee juuri kuten hän haluaa, mutta asiat ovat ihan toisin. Tuomisen esittämä Martin on henkisesti pieni mies, joka saa lopulta sitä mitä tilaa. Sakari Tuominen esittää roolinsa pieteetillä ja pienillä vivahteilla, joka saa katsojat ymmärtämään mistä on kyse.

Venäläisen parittaja Pasan rooliin sukeltaa  Tomi Turunen, joka tunnetaan enemmän pehmeistä rooleistaan. Pasan roolihahmon nahkoihin ujuttautunut Turunen voisi olla kuin nämä nykyiset uus-natseja ihannoivat öykkärit, jotka kuvittelevat omistavansa maailman ja tekevänsä muille mitä haluavat. Turunen on roolissaan hyvin uskottava ja suorastaan pelottava. Treenattu vartaloinen Turunen osaakin ilmentää hyvin uskottavasti pahuutta. 

Pasan kaverin Lavrentin rooli on uskottu Kimmo Tuppuraiselle Hänen roolityönsä on hyvin varmaa ja arvokasta ammattilaisen työtä, joka on tärkeää näytelmän kokonaisuuden kannalta. Kun tarvitaan näyttelijä, joka hallitsee kulloinkin oikeat maneerit, niin Kimmo on silloin oikea mies rooliin. Hyvä Kimmo.


Suuri kiitos kuuluu myös näytelmän  ääni- ja valotehosteista. Ne toimivat tehokkaasti yhteen kokonaisuuden kanssa. Myös puvustus synnyttää selkeitä mielleyhtymiä 1990-luvun Viroon.

Se, että Sipi-näyttämön pieneen tilaan on mahdutettu henkisesti suuri näytelmä osoittautui todella onnistuneeksi valinnaksi. Luulenpa, että isolla näyttämöllä tämä näytelmä ei toimisi näin hyvin.

Moni tuntuu pelkäävän Puhdistuksen olevan liian ahdistava näytelmä heille.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka Puhdistus on julma, se on myös kipeä ja surullinen tarina ihmisistä, vallankäytöstä ja toteutumattomista toiveista.

Mieheni JP totesi oivaltavasti näytelmän jälkeen, että vaikka Puhdistuksen tapahtumat ahdistivat, niin päällimmäiseksi jäi kuitenkin tunne, ettei voinut kuin ihalla näyttelijöiden huikeita suorituksia.
Siinä siis yksi syy lähteä katsomaan Puhdistus.

Tavataan taas teatterissa

Kemin kaupunginteatterin
Katsomon kuningatar
​Arja Pekkala-Matikainen
​