Kemin kaupunginteatterin väki joutui kulttuurikeskuksen  sisäilmaongelmista johtuen ja pitkän selviämistaistelun jälkeen lähtemään teatterin tiloista.
Teatterinjohtaja Sarianne Paasonen ja henkilökunta löysi lopulta kovan työn jälkeen uudet  esityspaikat pienemmille tuotannoille, kun taas suursatsaus Katri-Helena musikaali jouduttiin laittamaan sivuun ainakin vuodeksi, kun tarpeeksi isoa korvaavaa tilaa ei Kemistä tai lähialueelta löytynyt.
Huikea  teatterilaisten tiimi ei kuitenkaan lannistunut vaan näytti esimerkillistä taistelutahtoa ja aloitti harjoittelemaan uusia tuotantoja, kuten Tähtihetkiä musiikkiteatteri kokonaisuutta, jota esitetään Hotelli Skandicin Lyhty ravintolassa.
Tähtihetkiä tarjoavat Tatja Hirvenmäki, Anni-Maija Koskinen, Samu Stenberg, Ilkka Hämäläinen ja Johanna Virsunen.
Musiikin sovitus, harjoitus ja säestys Anna  Laakso, joka myös laulaa osan biiseistä.
Tähtihetkiä ohjaus  Sarianne Paasonen. Konsepti työryhmän.
Puvustus Sirpa Santonen. Naamiointi Sanna Kurula. Esitystekniikka Kari Pentti.
Kaupunginteatterin laulavat näyttelijät kapellimestari Anna Laakson johdolla tuovat esityksessä näyttämölle tunnettuja musikaalisävelmiä, iskelmiä sekä musiikkiesityksiä teatterin monista esityksistä.
Illan päättää Kemi -Love esitykset, joita varten  teatteri kerää jatkossakin kaupunkilaisten ja heidän läheistensä tähtihetkiin liittyviä biisejä. Kaikkiaan 11 biisiä mahtuu mukaan.
Biisiehdotukset voi laittaa pienen tarinan kera sarianne.paasonen@kemi.fi
Tähtihetkiä tarjoaa paitsi ihania musiikillisia hetkiä myös draaman kaarta. Tunnelmat vaihtuvat  fiiliksistä toiseen, kun esitykset kuljettavat kuulijoita Carole Kingin musan tunnelmista Tuulee biisiin ja Anna Puun Linnuton puusta  Valot kappaleeseen.
Sound of musicin tunnus-sävelistä päästään Älä itke Argentiinan tunnelmiin. Ilkka Hämäläinen tulkitsee mm. Rikas mies jos oisin ja Cityketun seikkailut näytelmästä Peto on irti biisit.
Tauon jälkeen saatiin yllättäen tietoa siporex rakentamisesta.
Eurovision laulukilpailuista tuttu Conchita Wurst nähtiin myös lavalla. Eikä tässä kaikki.
Kaksi  yleisöltä tullutta toivekappaletta ja Gösta Sundqvistin  Jossain on vielä joulu päättivät ihanan illan . 
Huippu kooste sisälsi herkkää ja riemukasta musaa sekä huumoripitoista ohjelmaa. Kokonaisuus sopii ilahduttamaan, vaikka pikkujouluissa. Esityksiä on jäljellä vielä kymmenen.
Teatterin ohjelmistossa on tulossa lisäksi muun muassa Kiti Kokkosen romanttinen tragikomedia Myydään 3H plus keittiö sekä Kahvia ja tupakkaa. Kumpaakin esitetään Kemin Pirtillä.
Kimmo Hirvenmäen käsikirjoittama Velka  on selviytymistarina  vuodelta 1918. Sen esitykset ovat tullimakasiinilla.
Improklubin maksuttomat esitykset jatkuvat cafe Hertassa. Myös Miljoona Hyvää Syytä jatkuu ohjelmistossa.

Käykää ehdottomasti katsomassa esityksiä. Teatterilaiset ovat sen ansainneet,

​Kemin kaupunginteatteri
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen











































































+















































\

Kemin kaupunginteatterin uusin ensi-ilta ei ole ihan perinteinen koko perheen musiikkinäytelmä. Cityketun seikkailuja starttaa hihittävän hauskasti, kun söpöt käsinuket, kanat ja kukko aloittavat tutun lastenlaulun; Kukko se kanasensa niitylle ajoi, jolloin yleisöstä kuului jo ensimmäiset tirskahdukset.
​Hurmaavat käsinuket on taituroinut puvustamon moniosaaja Sirpa Santonen.
Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut teatterinjohtaja Sarianne Paasonen, joka on sekoittanut vauhdikkaassa musiikkinäytelmässä yllättävin yhdistelmin perinteisiä kansansatuja, eläinsatuja ja eläinaiheisia biisejä.
Siten näytelmään on saatu katu-uskottavuutta ja menokasta meininkiä, joka pitää otteessaan alusta loppuun.
Vierailija-lavastaja Riikka Vuorenmaa on synnyttänyt lavalle mielenkiintoisin keinoin mm. liikekeskuksen tunnelman.
Cityketun seikkailujen tähdet ovat  hurmaavat  kettu, karhu, susi ja mainio musikaalinen harakka, jotka
pakenevat luulemaansa maailmanloppua lähiöön.
​Hylätyssä liikekeskuksessa eläimet heittäytyvät eläinsatujen ja musiikin maailmaan.
Näytelmän keskeisin hahmo on  Vulpes vulpes urbanus alias viekas Citykettu.
Musiikista vastaa virtuoosimainen pyryharakka alias Anna Laakso, joka soittaa jopa kaksia koskettimia yhtäaikaa ja toimii myös  eläinorkesterin johtajana.
Rooleissa: kettu -Ilkka Hämäläinen, karhu - Johanna Virsunen, kissa - Sirpa Filppa ja  susi -Satu Tala. Kukin on  löytänyt roolihahmonsa maneerit ja heittäytyy rooleihinsa ihailtavasti.
Harvoin näytelmä saakaan niin hurmioituneita kehuja ja kannustushuutoja pitkin esitystä, erityisesti näytelmää seuranneilta aikuisilta.
Erityismaininnan ansaitsee ehdottomasti harakan onnistunut kampaus, jossa keskeisin asia on päälaella heiluva  harakanperä.
Myös harakan meikki on onnistuneen harakkamainen mustine värityksineen.
Eläinkuvasto täyttyy mainiosti  muissakin meikeissä ja hiuksissa.
Niistä kuuluu kiitos teatterin maskeeraaja-meikkaaja Irma Kopolalle, joka myös osallistuu taustalla näytelmän kulkuun.
Näytelmässä  esitetään perinteisiä lastenlauluja, mutta myös nykyiskelmää.
Täytyy sanoa, että tämä musiikkinäytelmä tarjoaa paitsi hyvän tarinan, mainioita lauluesityksiä,  sekä mielenkiintoisen juonen.
Eikä näytelmästä puutu myöskään iloista ilakointia, tai musiikillisia irtiottoja, jotka ilahduttavat katsojaa.
Cityketun seikkailuja onkin erittäin hyvä musiikkinäytelmä, joka kannattaa käydä katsomassa.
Näytelmä kestää puolitoista tuntia väliaikoineen. Hyvin lapset jaksoivat seurata.

Ps. Käykääpä katsomassa Kemin kaupunginteatterissa myös dekkari Kylmä murha. Se pitää otteesaan alusta loppuun Agatha Christiemäisellä kerronnallaan. Suosittelen.


Tervemenoa teatteriin.

Kemin kaupunginteatteri
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen

Kemin kaupunginteatterin ensi-illassa oli lauantaina Edward Taylorin Kylmä murha trilleri, joka kiinnosti jo ennakkoon katsojia. Onhan kyseessä vuosiin ensimmäinen trilleri Kemin kaupunginteatterissa.
Odotukset olivat jo  lämpiössä kovat, sillä tietoja näytelmästä oli tihkunut ennakkoon.
Näytelmän teemana on nimittäin murha ja sen toteutus.
Murhaa tuskin monikaan oikeasti miettii, mutta kun toinen osapuoli kiristää ja uhkaa viedä kaiken tärkeän, niin voi alkaa miettiä, miten tilanteesta pääsisi pois.
Tähän tilanteeseen ajautuu televisiosarjoja kirjoittava Harold Kent, kun hänen työparinsa Paul Riggs alkaa kiristää Kentiä tiedoilla, jotka voivat tuhota menestyneen käsikirjoittajan elämän.
Knalli ja sateenvarjo kuunnelmistaan tunnettu Edward Taylor onnistuu tuomaan  trilleriin koukuttavia ja vahvoja jännitteitä, psykologisia kiemuroita ja yllätyksellisiä käänteitä, jotka toimivat hyvin teatterissakin.
Näytelmän teemat liikkuvat ahneuden, petoksen ja  intohimon juonikkaissa käänteissä.
Näytelmän tiivis tunnelma syntyy neljän näyttelijän taidokkaissa käsissä.
Samu Stenberg Harold Kempin roolissa suunnittelee Riggsin murhaa kuin televisiosarjan käsikirjoitusta, mutta tapahtumat alkavat elää omaa elämäänsä.
Kempin hermoheikkoa vaimoa Emmaa esittää Anni-Maija Koskinen, jonka rooli on ensin kapea, mutta saa kyllä uusia ulottuvuuksia. 
Tuhlailevan ja ilkeän Paul Riggsin roolissa huseeraa Timo Vuento.
Rehvakkaan poliisin roolin ottaa mainiosti haltuun Olli Halttu.
Näytelmän ensimmäinen puoliaika antaa jo odottaa jotain, mutta vasta toisen puoliajan myötä katsoja on koukussa.
Snoopi Sirenin ohjaus kantaa alusta loppuun asti, sillä alun tapahtumat on vain kiivas alkusoitto tapahtumille, joita ei voi edes kuvitella.
Kaisa Niva on toteuttanut lavalle upean kattohuoneiston, joka on hieno tausta tapahtumille.
Lisäarvoa tuo myös teknisesti toteutettu parveke.
Sinne sijoittuvat tapahtumat ruokkivat katsojien mielikuvitusta, sillä tapahtumat jäävät samettiverhojen taakse.
Kun verhot avataan alkaa jännitys tiivistyä, joka ottaa katsojan tiiviisti syleilyynsä.
Näytelmässä on käytetty oivaltavasti myös erilaisia projisointeja, jotka  tuovat väkisinkin mieleen trillerimäiset elokuvat ja televisiosarjat.
Sami Hiltunen hallitsee tämän tyylilajin taidolla. 
Agatha Christien kirjoja lukevana ja televisiosarjojen ikifanina koin, että Kylmä murha tarjoaa vastaavaa yllätyksellisyyttä ja pinnan alle hiipivää jännitystä.
Popliinitakkisesta poliisista syntyi itselleni väkisinkin mielikuva kulttisarja Columbosta, vaikka tyyppinä tämä poliisi on täysin erilainen.
Nämä ovat  kuitenkin vain ohikiitäviä ajatuksia.
Kylmä murha on ihan oma juttunsa. Siinä on oivaltavia juonenkäänteitä ja lopun käänteistä pääsee dekkareitakin intohimoisesti lukevat yllättämään.
Ehdottomasti kannattaa mennä katsomaan Kylmä murha. Se on yksi harvoja trillereitä, joka toimii upeasti teatterin lavalla.
Tervemenoa teatteriin viihtymään.

Kemin kaupunginteatteri
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen

Kemin kaupunginteatterin edesmenneen kapellimestari Sami Itkosen muistoksi Hannele "Taiska" Kauppinen käsikirjoitti, ohjasi, dramatisoi ja teki koreografiat draamalliseen Sikojen Rakkaus viihdekonserttiin,
Hannele Kauppinen aloitti valtaisan työn viime kesänä perkkaamalla Itkosen tuhannesta biisitä noin 40 kappaletta mukaan viihdekonserttiin.
Kemin kaupunginteatterin ja kaupunginorkesterin tuottama  viihdekonsertti perustuu Sami Itkosen sävellyksiin ja musiikkimaailmaan.
Sikojen rakkaudessa kuljetaan grotestin huumorin ja koskettavien musiikkitarinoiden kautta  riiausralleihin ja viinan kiroihin.
Herkkyyttäkin löytyy koskettavista musiikkitarinoista lemmenlauluista ja sydämen aatteisiin perustuvista lauluista.
Lisäksi mukana on kuoromiehen ja kuoronjohtajan hienoja  kuoroteoksia.
Osasin itse odottaa , että vastassa on spektaakkeli, enkä erehtynyt.
Pelkistetty ja minimalistinen lavastus antoi tilaa esityksille, joista ei puuttunut heittäytymistä ja vauhdikastakin menoa.
Kohtauksissa liikutaan muun muassa Lapissa, sirkuksessa, saunotaan, käydään metsän siimeksessä pontikkapannulla, rakastetaan ja riidellään. Eli koko elämän kirjo on edustettuna.
Esityksessä pohditaan sitäkin, mikä on laulu ja sen tehtävä
Konsertissa esiintyy lähes koko teatterin väki. Elävästä musasta vastaa Sika -orkesteri ja kuorolaisiakin on, mutta he eivät pönötä vaan heillä on aktiivinen rooli.
Kaikki laulajat ovat todella hyviä.
Konsertin osalta kaikki muut, paitsi yksi biisi ovat Itkosen käsialaa. Kaj Chydenius nimittäin sävelsi yhden laulun konserttiin Sami Itkosen muistoksi.
Itse Sami näkyy loppuvaiheessa näyttämön taustalla kuvassa, kun kuoro laulaa Näkemiin ystäväni näkemiin.
Monen Samin tunteneen silmäkulmat kostuivat viimeistään tuolloin,
Esille voisi nostaa monta upeaa sooloesistystä, joista esimerkiksi Kimmo Hirvenmäen Tulipalohumppa esitys saa nauruhermot koetukselle.
Ilkka Hämäläisen esittämä hurmaava pontikkapoika esitys saa yleisön nauramaan hervottomasti ääneen.
​Entäs sitten turkkilaismummojen twerkkausesitys.
Enempää en kerro. Esitykset on itse koettava.
Vaikka lavalla tapahtuu kaikenlaista, niin musiikki on pääosassa. Myös hienot videoprojisoinnit tukevat lavan tapahtumia näyttävästi.
Kiitos huikeista elämyksistä Hannelelle ja koko tiimille.
Enpä muista montaa kertaa tapahtuneen niin, että yleisö nousee seisomaan, taputtaa ja vislaa esityksen lopussa, kuten Sikojen rakkaus ensi-illassa.
Menkää ihmiset Kemin kaupunginteatteriin katsomaan Sikojen rakkaus -esitystä , jos haluatte nauraa ja viihtyä.

Kemin kaupunginteatteri
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen
​

Kemin kaupunginteatterin 70-vuotisjuhlanäytelmä Kemin tyttö-kaksi matkaa Israeliin on Oulussa syntyneen, mutta Kemissä nuoruutensa Kemissä asuneen  ohjaaja-kirjailija Ritva Siikalan käsialaa ja perustuu hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa.
Esitykset on sijoitettu Kemin kaupunginteatterin intiimille Sipi-näyttämölle, joka toimii hyvin intensiivisen esityksen näyttämönä.
Tuulikin tarina alkaa keskitysleirillä menehtyneen Anne Frankin päiväkirjan esityksestä Kemin Pirtissä 14.2.1957, joka räjähti kuin pommi nuoren Tuulikin sydämeen.
Häntä  alkaa ahdistaa se, miksi viattomat ihmiset joutuivat kärsimään. 
Nuoren ihmisen mieleen nousee viha. Hän alkaa pitää saksalaisia hirviöinä. 
Kemin Kauppakadulla Tuulikin kodissa vierailleet saksalaiset upseerit olivat kuitenkin ne  hienoimmat kaikista.
Kun Tuulikin maailmankäsitys murskautuu syntyy hänelle vahva sisäinen pakko päästä Israeliin.
Nuoren ihmisen naiviudella ja tahdolla hän puhuu vanhempansa puolelleen ja lähtee Israeliin kibbutsille töihin.
Aika Israelissa on Tuulikin kasvutarina, jossa lomittuu yksittäisen ihmisen kuvitelmat ja kollektiivinen totuus, jossa on monta näkökulmaa.. Israelissa asiat osoittautuvat ihan toisenlaiseksi kuin Tuulikki oli kuvitellut.
Tuulikki palaa kotiin ja elämä jatkuu, kunnes Tuulikki lähtee kansainväliseen teatteriseminaariin, jossa hän törmää israelilaisia koskevaan vihaan.
Tuulikin ensimmäisestä Israelin vierailusta on vierähtänyt 51 vuotta. Ajatus Israelin tilanteesta ei jätä häntä rauhaan.  Hänen oli jälleen pakko lähteä Israeliin.
Näytelmässä Tuulikin rooli lomittuu kolmelle näyttelijälle, Sirpa Filpan, Satu Talan ja Anni-Maija Koskisen kesken.
Kaikilla näytelmän näyttelijöillä on useita rooleja. Miesnäyttelijät Samu Stenberg ja Ilkka Hämäläinen luovat  syvyyttä tarinaan.
Erityisesti mieleen jäi Jussi Tuurnan käsialaa olevat Anni-Maija Koskisen ja Ilkka Hämäläisen esittämät kaksi lauluesitystä. Ne menivät suoraan ihon alle.
Kemin kaupunginteatterin uudet näyttelijät  ovat lunastaneet paikkansa  Onnennumeroiden  jälkeen nyt Kemin tytön esityksissä. Uskomatonta eläytyminen ja heittäytyminen. 
Lavastaja-valosuunnittelija Riikka Vuorenmaan lavastus on tyhjän tilan ja erilaisten dokumenttien luoma kokonaisuus. Eleettömyydessään lavastus toimii hyvin.
Näytelmä kestää pari tuntia. Välissä on väliaika.
Vaikka näytelmä on tiiviskerrontainen, niin juoni pitää käsissään herkeämättä.
Tietysti nuoret, jotka eivät tiedä mitään Anne Frankista, keskitysleireistä tai Israelin ja Palestiinan sodista voivat olla näytelmän osalta heikoilla jäillä.
Me, joille juutalaisten kokema holokausti ja järkyttävä juutalaisiin kohdistunut vihan historia ovat tuttuja voimme palata yhden ihmiskunnan kauheimman historian juurille.
Tapahtumissa on toki myös vilpittömiä tunteita, rakkautta, ikävää sekä myös hymyilyttäviä kohtaamisia.
Se mikä näytelmässä nousee vahvimmin esille on meidän jokaisen käsityskyvyn rajallisuus.
Näytelmä valottaa, että jokaisen  totuus on subjetiivista. Täydellistä totuutta tuskin on. On vain historia, jota kukin tulkitsee tavallaan.
Suosittelen. Käykää katsomassa näytelmä, jonka juuret ovat Kemissä ja maailmalla..


Kemin kaupunginteatteri
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen


Kemin tyttö-kaksi matkaa Israeliin tuotantotiimi
Näytelmän käsikirjoitus ja ohjaus Ritva Siikala
Laulut ja teemat Jussi Tuurna
Lavastaja-valosuunnittelija Riikka Vuorenmaa
Lavastuksen valokuvat Ritva Siikala
Puvustaja Sirpa Santonen
Äänisuunnittelu Sami Hiltunen
Kampaukset ja maski Kati Seppänen, Irma Kopola
Tarpeistonvalmistaja Toni Luukinen
Näyttämömestari Jukka Kekäläinen, Mauri Latvala
Järjestäjä-kuiskaaja Sanna Malo
Valo- ja äänitekniset ajot Sami Hiltunen
Lavasteiden valmistus Juha Goman, Jussi Okkonen
Pukujen valmistus Elli Lääkkö, Marketta Salmela
Rooleissa: Sirpa Filppa, Ilkka Hämäläinen, Anni-Maija Koskinen, Samu Stenberg ja Satu 

Ritva Siikalan mittava ura
Ritva Siikala on Suomen teatterimaailman grand old lady, naisnäyttelijöiden tukija monin tavoin.
Siikala syntyi Oulussa ja vietti lapsuutensa Kemissä.
Hänen isänsä oli hammaslääkäri ja äiti kotirouva. Teini-iässä hän muutti Helsinkiin ja valmistui ylioppilaaksi Helsingin tyttölukiosta Yhdysvalloissa vietetyn vaihto-oppilasvuoden jälkeen vuonna 1962.
Siikala kertoo pohtineensa  koko elämänsä filosofista kysymystä; Miksi olen sellainen nainen kuin olen.
Siikala tunnetaan suomalaisten naisnäyttelijöiden suurena tukijana.
Hän valmistui Teatterikoulun korkeakouluosastolta vuonna 1966.
Siikala on opiskellut myös Helsingin yliopistossa suomea, englantia, psykologiaa, teatteritiedettä, naistutkimusta ja uskontotiedettä.
Siikalan puoliso on  kirjailija Bengt Ahlfors. Heillä on kaksi lasta.
Siikala on tehnyt ohjaustöitä Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa.
Hän on ohjannut erityisesti klassikkonäytelmiä.
Siikala on toiminut sekä näyttelijäntyön että ohjaamisen opettajana ja kääntänyt näytelmiä englannista ja ruotsista suomeksi.
Radioon Siikala on tehnyt useita dokumenttiohjelmia.
Televisioon hän on tehnyt joitakin haastatteluohjelmia.
Siikala on johtanut Kirjannäyttämöä, Teatteri Raivoisia Ruusuja ja Kassandraa.
Syksyllä 2004 Siikala julkaisi omaelämäkerrallisen esikoisteoksensa Rauhoitu nyt vihdoinkin 
Vuonna 1988 hän perusti Teatteri Raivoisat Ruusut jota johti  12 vuotta. Raivoisien Ruusujen esityksissä  oli 35 naisnäyttelijää koko Suomesta ja sittemmin myös naapurimaista.
Vuonna 1994 Siikala johti Raivoisien Ruusujen kansainvälistä teatterifestivaalia Raamattu 1994 . 
​Marja Kaarina Mykkäsen toimittama kirja Raivoisat Ruusut -teatteriseikkailu (Pohjoinen, 1996.) Mykkänen dokumentoi kuvin ja tekstein Suomen kuuluisimman naisteatterin siihennastisen historian.
Vuosina 1998-2000 Siikala johti käynnistämäänsä Taiteen ja tieteen monikulttuurista tutkimushanketta Kassandra 2000, joka oli yksi Helsingin kulttuurikaupunkivuoden suuria projekteja. 
Vuonna 2002 Siikala perusti monikulttuurisen taideyhteisön Kassandran, jonka johtajana hän on siitä lähtien toiminut.
Monikulttuurisen taidetyön keskukseksi kehittynyt Kassandra järjestää monikulttuurisia taidetyöpajoja lapsille, koululaisille, teinitytöille, naisille sekä isille, äideille ja lapsille sekä tuottaa teatteriesityksiä ja taideohjelmia.
Siikala on ohjannut Aleksanterin teatteriin Kassandran tuottaman ja Riikka Takalan ja Kaisa Widenojan kirjoittaman Aina jonkun tytär (2004) sekä yhdessä miehensä Bengt Ahlforsin kanssa kirjoittamansa Zambezin, joissa molemmissa on käsitelty kulttuurien kohtaamisia ja joiden molempien näyttelijäkunta on ollut monietninen.
Toukokuusta 2009 saakka Kassandra on toiminut Kulttuuritehdas Korjaamolla.
(Lähdetiedot: Wikipedia)

 Mike Yeamanin käsikirjoittama Onnennumerot on Tuomas Timosen suomentama komedia, joka liikkuu tragikomedian ja farssin maastoissa tyylikkäästi, mutta oivaltavasti.
Näytelmän lähtökohtana on tyttärensä perheen luona asuvan muistiongelmaisen mummon lottovoitto ja mitä se saa aikaan.
Vaikka mummo unohtelee asioita, niin onnennumeronsa hän muistaa; niillä on lotottu vuosikymmeniä.
Kun numero kerrallaan osuu kohdalle alkaa perheessä voitonjuhlat, mutta mummo päättää, että jos meno perheessä ei muutu, niin rahoja ei tipu.
Perhe ei kuitenkaan aio tyytyä tähän, vaikka päällisin puolin tekevät mitä mummo toivoo.
Kun selviää, että mummo on piilottanut kupongin, alkaa kiivas taistelu kupongin löytämiseksi.
Mummo on  kuitenkin aina askeleen edellä ja osaa käyttää tilannetta hyväksi.
Sarianne Paasosen ohjaaman komedian lavastus on Kaisa Nivan käsialaa. Hän on luonut näyttämölle perinteisen rintamamiestalon kuvaston, joka toimii mainiosti.
Komedia on  tyylilajina yksi vaikeimpia, mutta ohjaaja Paasonen onnistuu synnyttämään loppua kohden yhä naurettavampien käänteiden kasvattamisen niihin mittoihin, että yleisö saa mitä on tullut hakemaan eli saa nauraa vatsat kipeänä komedian hassuja käänteitä.
Haluan antaa tunnustusta erityisesti Sirpa Filpalle, jonka näytteleminen nousee ihan uudelle tasolle tässä näytelmässä. Hän suorastaan loistaa muistiongelmaisen, mutta ovelan mummon roolissa.
Mitä hienovaraista näyttelijätyötä Sirpa Filppa. Bravo.
Näyttämöllä nähdään myös teatterin uudet näyttelijät Johanna Virsunen, Samu Stenberg, Anni-Maija Koskinen, Ilkka Hämäläinen ja Timo Vuento. 
He ottavat tyylikkäästi omat paikkansa näytelmässä. Uskon, että tulossa on hieno teatterivuosi.
Myönnän olevani näytelijä Kimmo Hirvenmäen fani.
Ja syystä, sillä Kimmo on jälleen ilmiömäinen roolissaan goottitytön poikaystävänä, joka ei ole liialla järjellä varustettu, vaikka ulkoinen koodisto on juuri oikea.
Goottitytön ja hänen poikaystävänsä asut  ovat juuri oikeaa genreä. Sirpa Santosen taattua kädenjälkeä.
Teatterin uusi maskeeraaja-kampaaja Irma Kopola onnistuu loistavasti ensimmäisen näytelmänsä osalta, vaikka goottitytön muuttaminen välillä nätiksi perhetytöksi ja välillä gootiksi on varmasti haasteellista.
Väliajalla yleisön joukossa keskustelu kävi tiiviinä.
Tunnelma on odottava ja näytelmän eri käänteet hymyilyttävät.
Näytelmän loputtua kuuluu iloinen puheensorina ympäriltä.
Sieltä täältä kuuluu kommentteja, että tämä näytelmä sopii hauskuutensa ansiosta hienosti pikkujoulukauteen.


Onnennumerot esitetään isolla näyttämöllä.
Menkää ihmeessä katsomaan.

Kemin kaupunginteatteri
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen

Duncan Macmillanin käsikirjoittama Miljoona hyvää syytä –monologinäytelmä on Kemin kaupunginteatterin suomenkielinen kantaesitys, joka on näyttelijä Kimmo Hirvenmäen taidonnäyte. Hän on myös suomentanut monologin.
Heti ensi metreiltä Kimmo Hirvenmäki osallistaa yleisön, jutustellen lämpimästi katsojien kanssa.
Niinpä näytelmän ja katsojien välistä kynnystä ei tule. On kuin kaverukset seurustelisivat keskenään, eikä kenenkään tarvitse ahdistua roolistaan.
Yleisöstä valikoituu henkilöt muun muassa isän, eläinlääkärin, tyttöystävän/vaimon rooleihin.
Näytelmä alkaa siitä, että seitsemänvuotiaan pojan koira on tullut tiensä päähän, niinpä eläinlääkäri päästää Eno-Elmerin tuskistaan.
Se on pojan ensimmäinen kokemus kuolemasta.
Kun pojan äiti joutuu sairaalaan isä ei paljasta mistä on kyse vaan kertoo vältellen pojalle äidin tehneen jotain typerää. 
Poika ei osaa käsitellä tilannetta, joten hän siirtää ajatukset ahdistuksesta ja alkaa listata asioita, jotka auttavat elämässä eteenpäin.
Poika saa elämäänsä lisäarvoa esimerkiksi jäätelöllä, vesisodalla, valvomisella  ja television katselulla. Listan asiat antavat hänelle miljoona hyvää syytä elämiseen.
Valojen ja varjojen leikkiä riittää liki puolitoista tuntia, joka ei silti tunnu missään. Hirvenmäki pitää yleisön näpeissään tarinan avulla, joka kehittyy lapsen maailmasta aikuisen ongelmien käsittelyyn.
Välillä nauretaan sydämen pohjasta ja välillä on pala kurkussa.
Esitykset myös muuntuvat aina hieman yleisön ja lappusten tekstien mukaan. Vaikka monologissa on runko, niin kyse on myös tilannekomiikasta ja eläytymisestä.
Täytyy sanoa, että suorastaan hurmaannuin tästä esityksestä, jossa on freesi ja oivaltava lähestymistapa vaikeisiin mielenterveyden ongelmien käsittelyyn ja niistä selviämiseen. 
Ihana näytelmä ja ehdottomasti jälleen  huippusuoritus  Kimmo Hirvenmäeltä.
On lahja, että teatterissamme on näin huikeita näyttelijöitä, jotka taipuvat draamasta huumoriin ja monologiin. Kun vielä tietotaitoon lisätään käsikirjoittamisen ja suomentamisen taidot, niin voi vain kumartaa moiselle virtuoosille.
Työryhmä Hirvenmäki/Innanmaa ovat ehdottomasti osuneet kultasuoneen Miljoona hyvää syytä näytelmän osalta.
Sydämelliset onnittelut.
Miljoona hyvää syytä -näytelmää on myös tarkoitus viedä Kemistä muille paikkakunnille. Esitys nähdään ainakin Oulussa ja Turku-Tukholma-laivareitillä.
Monologin elinkaaren osalta mahdollisuus on vaikka mihin, koska se ei vaadi suuria järjestelyitä tai lavasteita. Riittää, että on pöytä tietokoneelle ja tuoli esiintyjälle.
Näytelmän ikäsuositus on 12 vuotta. 

Menkää ihmeessä katsomaan Miljoona hyvää syytä. Ette varmasti pety.

Kemin kaupunginteatterin Katsomon kuningatar

Arja Pekkala-Matikainen

Kemin kaupunginteatteri on esittänyt syyskaudella toinen toistaan mielenkiintoisempia näytelmiä.
Nyt vuorossa on riemastuttavan pöhkö ja mukaansa tempaiseva Yökyöpelit -musikaali.
​Näytelmän teksti on  Laura Ruohosen kirjasta Allakka Pullakka ja musiikki  Anna-Mari Kähärän.
Näytelmän ohjaus ja sovitus Sarianne Paasonen,
Kun kaksi aikuista istahtaaa katsomoon alkaa miettiä, että onpas täällä paljon lapsia. Tulimmekohan nyt ihan lastennäytelmää katsomaan. Ei silti, että se olisi kynnyskysymys.
Mutta, kun  näytelmä alkaa saa heittää moiset ajatukset nurkkaan.
Voi mikä riemastuttava tempo, ihanat asut, hurmaavat biisit ja vauhdikkuus onkaan lavalla vallalla heti ensi metreillä.
Ja ne Yökyöpelin laulut ja tekstit, joissa ihanaa, hempeää, iloista, puhuttelevaa ja sopivan lapsenomaista rallatusta ja menoa.
Näytelmä alkaa, kun lavalle kärrätään lasten pinnasänky, jossa Vauvakaani (Inkeli Raittila) lauleskelee, eikä unesta ole tietoakaan.
Vanhemmat (Hanna Vähäniemi ja Aleksi Lindevall) laulavat epätoivoisena: Nuku nuku tattiainen, muuten päähäs pattiainen, vuoteesi hattiainen, karvanaama kakkiainen meille otetaan.
Mutta Vauvakaani ei ole tietääkseenkään moisista opetuksista.
Kun salapoliisi NeroNarun (Tomi Turunen) auto katoaa ja vesijohtoihin syntyy puremajälkiä alkaa salapoliisi töihin. Kuka on mystinen nakertaja, joka nakertaa myös mahtimummo Päätäi Väätäisen kotipesän suihinsa.
Kun mahtimummo Päätäi Väätäisen (Sirpa Filppa) kotipesä häviää nakertajan suihin hän messuaa,  että tässä perheessä tarvitaan mastodontti, mellakkapoliisi tai mummo.
Päätäi onkin mitä hurmaavin ja hauskoin hahmo, vaikka kavalat juonet on välillä mielessä.  
Myös  Nuorisolinjan hurmaavat nuoret näyttelijät ilahduttivat vauhdikkaissa rooleissaan.
Kaisa Nivan oivaltava talo -lavastus tarjoaa katsojille kaksiuloitteista näköalaa. Toisaalta talo on hopeanhohtoinen, mutta valon osuessa läpinäkyvä
Jos näytelmä itsessään oli hurmaava, niin on myös puvustus, jossa oli väriä ja hauskoja yksityiskohtia. Puvustus on kuin satu itsessään. Kiitos menee siis puvustamoon Sirpa Santoselle.
Jos nyt jotain vinkattavaa voisi antaa niin välillä puhe ja erityisesti myös laulujen sanat hukkuivat musiikkiin.
Etenkin, kun sanoitus  pitää kuulla, jotta pysyy näytelmän juonessa mukana. 
Uskottavasti tämä ongelma poistuu esitysten myötä.
Muuten elävä musiikki toi ehdottomasti ihanan raikasta fiilistä ja tunnelmaa näytelmään.
Musiikin sovitus on Kari Hautalammen käsialaa. Muusikot; Sari Nieminen, Lauri Rantama ja Mika Mustonen.
​
Suosittelen ehdottomasti katsomaan tämän näytelmän.
Nauraa saa vatsa solmussa niin lapset kuin aikuiset.
Näytelmän kesto liki kaksi tuntia tauon kanssa.
Jos siipi on maassa ja jokin harmittaa, niin Yökyöpelit -näytelmä on riemukkaan hauska ja ilahduttaa kaiken ikäisiä.
Kemin kaupunginteatteri onnistui jälleen tarjoamaan yleisölle jotakin erilaista ja viihdyttävää.

Kiitos elämyksestä
Kemin kaupunginteatterin Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen

Tervemenoa teatteriin.

Kemin kaupunginteatteri, Kajaanin kaupunginteatteri, Oulun Kaupunginteatteri, Riksteatern, Nornbottens Teatern toteuttivat  yhteistyössä Kultakausi Strålande tider näytelmän.
Esitys on osa virallista Suomi 100 -juhlaohjelmaa. Se on saanut toteutuksen tueksi Suomi 100 -avustuksen.
Kultakausi Strålande tiderin tekeminen lähti työryhmän mukaan liikkeelle rajoista ja identiteetistä. Näytelmän teksti syntyi prosessiluontoisesti, kuten esityskin.
Kantaesitys juhlii paitsi satavuotiasta Suomea, mutta myös yhteistyön voimaa.
Sata vuotta sitten suomalaiset olivat innovatiivisia ja intomielisiä. Tuolloin mm. kuvataiteilijat ja kirjailivat nostivat Suomen taiteellaan yksilölliseksi maaksi, jonka kulttuuri ja taide tunnettiin maailmalla.
Suomi nousi uskomattomin ponnistuksin sodasta ja  näytti sisunsa jälleenrakennuksen aikaan. 
Ennen niin valovoimainen maamme on tänä päivänä hiipumassa ja menettämässä identiteettiään hyvinvointivaltiona. 
Kultakausi-näytelmä valottaa näitä asioita. Näytelmässä risteillään oivaltavasti menetetyn maailman kuvien kautta nykyajan Suomeen.
Kultakauden rooleissa loistavat Perttu Hallikainen Kajaanin Kaupunginteatteri, Mikko Korsulainen Oulun kaupungineatteri, Annina Rokka Oulun kaupunginteatteri, Satu Tala Kemin kaupunginteatteri ja Kimmo Tetri Riksteatern.
Koska Kultakautta esitetään sekä Suomessa, että Ruotsissa niin näytelmässä puhutaan kumpaakin kieltä.
Se aiheuttaa vastakkain asettelua, huumoria ja myös kysymysmerkkejä, jotka aukeavat vasta näytelmän lopussa.
Kuvaprojisointien yhteydessä on myös  kaksikielinen tekstitys.
Jo lämpiössä yleisö saa esimakua mitä tuleman pitää, sillä heitä on vastaanottamassa Niina Luoto, joka esittelee tulijoille, että laivalla järjestetään Suomi 100 vuotta brändäys -tapahtuma.
Luoto on myös politiikan lempilapsi Väinö Niemen erityisavustaja.
Laivaan nousee myös suomenruotsalainen Mats, joka haluaa tulla suomalaiseksi keinolla millä hyvänsä.
Hän on menettänyt Ruotsiin lapsena muutettuaan kosketuksen omaan kulttuuriinsa ja kieleensä. 
Kun Mats kohtaa Väinö Niemen äidin Pirkko Niemen he löytävät yhteyden, vaikka kumpikin puhuu vain omaa kieltään.
Tämä kaksikko luo näyttämölle humoristisen, mutta myös surullisen parivaljakon.
Kun brändikonsultti  Olli Talvisalo hieman raaputtaa politttisessa nousukiidossa olevan Väinön tunteita mies tipahtaa syvälle sekaviin tunteisiin ja rakkauden romantisoituihin kuvitelmiin.
Talvisalo taas ei tunteile vaan käyttää kaikki ala-arvoisetkin keinot nostaakseen omaa profiiliaan Suomen pelastajana ja uutena brändi-guruna.
Välillä näytelmässä nähdään jopa paljasta pintaa, mutta se saa katsojan tuntemaan lähinnä surua.
Kultakausi saa myös pohtimaan sitä, kuinka paljon meissä jokaisessa on ulkoisen, näennäisen menestyksen alla jotakin hyvin  kipeää ja surullista.
Vaikka sydän märkänisi ja kaapit on täynnä luurankoja, niin silti pitää olla ulospäin menestyjä ja pintaliitäjä.
Teatterista pois lähtiessä harmitti vain se, että ensi-illassa oli väkeä vain puolikkaan katsomon verran. 
Kiitos Jukka Heinänen Oulun kaupunginteatterista ja Riku Innamaa Kemin kaupunginteatterista yhteistyössä Riksteaternin Jani Lohikarin olette  käsikirjoittaneet oivaltavan näytelmän.
Lavastus, äänet. valot, puvustus ja tilojen käyttö toimii myös näytelmässä oivaltavasti.
Kiitos elämyksestä.

Onnea Suomi 100 vuotta.
Lämpimät onnittelut Oulun, Kemin ja Kajaanin kaupunginteatterit, Riksteatern ja Norrbottens Teatern.
Tällaista yhteistyötä lisää.

Kemin kaupunginteatterin
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala.Matikainen
​

Näin joulun jälkeen on hyvä palata hetkeksi Kemin kaupunginteatterin tämän syksyn viimeiseen ensi-iltaan, joka  on Pirjo Hassisen kirjoittama näytelmä Popula.
Näytelmä soljuu oivaltaen ja erilaisin, nopein  kääntein nykyajan kintereillä.
Popula kuvaa muun muassa nykyajan sairasta vanhustenhoidon tilaa sekä yhteiskuntamme monia vääristyneitä ongelmia.
Lavalla nähdään muun muassa kuvakulmia nykyajan poliittisesta pelistä sekä natseja ihailevien, oikeat unelmansa kadottaneiden nuorten miesten tavoitteista päästä vaikuttamaan poliitiikkaan, vaikka kiristyksen keinoin.
Näytelmän keskiössä on portsarina työskentelevä Perttu  ja pakkolomautettu sunnuntaimaalari Pirjo jotka joutuvat  poliisin kanssa tekemisiin.
Naapurusten jouduttua yhteiskunnan koneiston pyöreisiiin, he alkavat etsiä mielekkyyttä elämälleen.
Tutustuminen Popula-puolueeseen ja sen karismaattiseen johtaja Jukka Kalmariin saa ystävykset uskomaan parempaan, kunnes totuus paljastuu.
Popula on ennen kaikkea oivaltava aikalaisnäytelmä nykyajan elämästä, perhesuhteista, pettymyksistä, politiikasta sekä rakkauden ja kosketuksen tarpeesta.
Yhtä aikaa hauska ja karmaiseva esitys kuljettaa katsojia kotisohvilta lähiöbaariin ja yökerhosta dementiakotiin, kertoen siitä, että jotenkin olemme kadottaneet kosketuspinnan aitoon elämään.
Näytelmä antaa suunvuoron yhteiskuntamme eri ryhmille ja heidän näkökulmilleen.
Pirjo Vainion roolissa näyttelijä Marketta Airo on jälleen virtuoosi reilut kaksi tuntia kestävän näytelmän toisena ydinhenkilönä.
Vierailija Olli Halttu syventyy hänkin taidokkaasti Perttu Aallon sielunelämään. 
Lisäarvoa rooliin tuovat Haltun virtuoosimaiset ja  jopa Loirimaiset hypyt ja kaatumiset.
Kimmo Hirvenmäki esittää sopivan  rehvakkaasti ja lipevästi politiikan uudeksi johtotähdeksi noussutta Jukka Kalmaria, joka esittää mieluusti pelastajaa. Kun vähän pintaa raaputtaa niin sisältä löytyy pian tyypillinen pyrkyri maneereineen. Mitä siitä sitten seuraa se kannattaa käydä katsomassa teatterissa.
Erikseen on mainittava nuori näyttelijä Inkeri Raittila, joka nousee näyttelijänä ihan uudelle tasolle natsihemmo Räkänä. Raittila ilmentää nimittäin oivallisesti kehonkielellään ihmistä, joka kuvittelee olevansa suurikin pomo eleineen ja uhkauksineen.
Suorastaan hupaiseva hahmo, mutta niin tosi. 
Esimerkiksi näyttelijät Hanna Vähäniemi, Tomi Turunen, Nora Oguogume, Kimmo Tuppurainen, Airi Niiranen ja Aleksi Lindevall hoitavat kukin useita rooleja, joten ajoitus on tässä näytelmässä oltava kohdallaan.
Populan lukuharjoituksia muutama viikko sitten seurattuani mietin, että miten noin laajan kokonaisuuden saa haltuun.
Näytelmän ohjannut ja dramatisoinut teatterinjohtaja Sarianne Paasonen on kuitenkin pitänyt huolen, että askelmerkit ovat kohdallaan.
Kemin kaupunginteatterin henkilökunta ansaitseekin kehut paitsi sitoutumisestaan työhönsä myös taiteellisista suorituksistaan.
Saman koki myös ensi-illassa paikalla ollut kirjailija Pirjo Hassinen, joka  kehui näytelmän toteutusta vuolaasti.
Huomionarvoisia ovat myös näytelmää kannattelevat kuvaprojisoinnit ja pelkistetyt lavasteet, jotka toimivat taidokkaasti  yhteen ja mahdollistivat askelmerkkien toimimisen
Lavastaja-vieraiija Tiina Hauta-aholle meneekin lämmin kiitos toteutuksesta.
Kokonaisuuden toimimisen kannalta valo- ja äänimaailma sekä puvustus toimivat nekin synkasssa lavan tapahtumien kanssa.
Jos haluat käydä katsomassa näytelmän, joka on totta, mutta siinä saa myös nauraa, niin kannattaa katsoa Popula.

Ps. Uutena vuotena teatteriravintolassa jatkuu myös  improteatteri -esitykset.
Maistiaisena esityksiä nähtiin ilmaiseksi. Jatkossa esitykset ovat maksullisia. 
Nyhjää tyhjästä tyyliin toteutettu improteatteri on ihanan virkistävää komediallista teatteria teatteriravintolan suojissa.
Esityksen jälkeen saa nauttia myös musiikista.
Uurtimon Karin isännöimän teatteriravintola palvelee esitysten ajan.


Toivotan kaikille Kemin kaupunginteatterin katsojille ja henkilökunnalle oikein mukavaa loppuvuotta 2016 ja huikeaa teatterivuotta 2017.

Tervetuloa Kemin kaupunginteatteriin.

Arja Pekkala-Matikainen
Katsomon kuningatar

​