Kellosepän tarkkaa huumoria

 Kemin kaupunginteatterin syyskauden aloitti Ken Ludwigin farssi, Karvan verran kuutamolla, joka on  kantaesitys.
Näytelmän tapahtumat sijoittuvat 1950 - luvun Amerikkaan. Tuolloin elokuvan ja teatterin kulta-aika alkaa olla takana ja televisio on valtaamassa alaa.
Vielä on kuitenkin kiertäviä teatteriseurueita, joista yksi saapuu Buffaloon, jossa he aikovat esittää ohjelmistossaan olevaa kahta näytelmää.
Teatteriseuruetta johtavat aiemmin valkokankaallakin mainetta niittäneet George Hay (Kimmo Tuppurainen) ja hänen vaimonsa Charlotte Hay (Sirpa Filppa).
Show must go on -tunnelmaa pitää yllä teatterin yleismies Paul (Kimmo Hirvenmäki). Hän yrittää sinnikkäästi harjoituttaa näyttelijöiden ryhmää, joiden keskuudessa epätoivo on kuitenkin valtaamassa alaa yhä pahemmin.
Sitten George Hay saa agentiltaan yllättävän puhelun.
Selviää että "Karmiininpunainen merirosvo" elokuvan jatko-osan kuvauksissa on sattunut vakava tapaturma päänäyttelijälle, jolle tarvitaan paikkaaja.
Tästä syystä tunnettu Hollywood -ohjaaja Frank Capra on tulossa katsomaan teatteriseurueen esitystä.
Tämä synnyttää seurueessa toivon uusista haasteista.
Mutta, ennen kuin päästään tähän pisteeseen alkaa yhden jos toisenkin pinnan alla kuohua pidätellyt tunteet, mustasukkaisuus ja salaiset rakkauden tunteet. Lisäksi painolastina on uskottomuutta ja palkkariitoja.
Haaveet tuntuvat toivon kipinästä huolimatta saavuttamattomilta. Kun vielä alkoholi astuu kuvaan soppa on valmis.

Karvan verran kuutamolla farssin ohjannut Jamie Ann Mäkinen luottaa näytelmässä amerikkalaisista huumori elokuvistakin tuttuihin teemoihin ja kuvastoihin ja se toimii. Suomennoksen ovat tehneet Jamie Ann ja Jukka Mäkinen.

Kimmo Tuppurainen ja Sirpa Filppa pääparina ovat rooleissaan vahvoilla.  Tuppurainen on kuin ilmetty elähtäneenä ensirakastajana.
Mies toisaalta rakastaa vaimoaan, mutta haluaa vielä kokea miehuutensa kukoistuksen nuoren vastanäyttelijän Eileenin (Inkeri Ranttila) kanssa kuherrellessaan.
Sirpa Filppa ilmentää oivaltavasti  jo parhaimman kukoistuksensa menettänyttä diivaa, joka on kyllästynyt miehensä lapsellisiin yrityksiin esittää ensirakastajaa.
Charlotten äitiä  Etheliä esittää taitava  Marketta Airo.
Airon rooli huonokuuloisena mummina ja vävynsä kanssa tuskailevana näytelmäseurueen puvuston vastaavana on erityisesti ensimmäisen osan rakenteen kannalta napakymppi. 
Kimmo Hirvenmäen mahtavat komedialliset kyvyt tulevat esille juuri tällaisissa sähäkkyyttä ja tunnetiloja ilmaisevissa rooleissa. 
Näennäisesti Hirvenmäen esittämä Paul on taustalla, mutta kun tunteet Hayn pariskunnan tyttäreen Eileeniin (Hanna Vähäniemi) nousevat esille on kierre valmis.
Vähäniemen roolihahmo ilmentää oivallisesti sitä, miten vaikeaa on saada asiat toimimaan, kun sydän haluaa toista ja järki toista.  Mitä siitä seuraa onkin  toinen juttu.
Tomi Turunen kirvoittaa monet naurut Säämies Howardina, joka tulee tapaamaan appivanhempiaan, mutta sekään ei mene ihan kuin strömsössä.
Sakari Tuominen Richardina, Charlotte Haytä rakastavana kosijana on hänkin kuin marionetti näytelmässä, johon ei kuulu.

Lavastaja Kaisa Niva on luonut näyttämölle nuhraantuneen näyttelijälämpiön, jossa elähtäneen tunnelman luovat tunkkaiset värit ja teatterin maineikkaasta menneisyydestä kertovat näytelmien julisteet sekä rispautuneet kalusteet.
Lavastuksen tehokeinoksi Niva on valinnut irralliset lavasteet, jotka tarjoavat syvempää näkökulmaa näytelmään. Toteutus toimii hyvin.
Kiitoksia saavat myös näyttelijöiden asut, jotka toimivat nekin 1950-luvun tulkinnassaan.
Kuulin, kuinka moni nainen yleisössä ihasteli Sirpa Filpan yllä ollutta kotelopukua ja kimonoa.
Myös Hanna Vähäniemen tyylikäs trumpettihelmainen mekko ja takki sekä Inkeri Raittilan tyttömäinen asu sopivat kantajilleen , kertoen tuon ajan tyylikäsityksistä.
Tärkeässä roolissa näytelmän osalta on myös ääni- ja valomiesten herpaantumaton työ vauhdikkaan naurupommin hallitsemiseksi.
Kokonaisuus toimii, joka on teatterin taustatiimin ansiota.

Farssin tekeminen on tunnetusti taitolaji, jossa kohellukselsta ja väärinkäsityksistä syntyy sekava kokonaisuus, joka pitää saada toimimaan taustalla kurinalaisesti.
Myös huumori pitää saada näyttämään huolettomalta tilannekomiikalta.
Farssin viihdyttävyys perustuukin muun muassa hulluihin väärinkäsityksiin, vääristyneisiin yhteensattumiin, absurdeihin tilanteisiin, verbaaliin huumoriin ja nopeaan, loppua kohden kiihtyvään juoneen.
Farssin on ennen kaikkea tarkoitus saada yleisö nauramaan ja eläytymään vauhdikkaisiin käänteisiin.
Tässä tyylilajissa tapahtumat myös päättyvät yleensä onnellisesti.
Tapahtumien vauhdikkuuden vuoksi tärkeässä roolissa ovat erityisesti näyttämölle sijoitetut monet ovet, joista kuljetaan vauhdilla ja täysin satunnaisen näköisesti. Siksi tapahtumien oikean ajoituksen onnistuminen on lähes sekunttipeliä.

Karvan verran kuutamolla farssista ei puutu edellä mainittuja asioita, kuten vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Eipä siis ihme, että naurettavat tapahtumat saavat nopeasti yleisön pauloihinsa ja pian pienistä tirskahduksista syntyy hersyvää naurua ja spontaaneja taputuksia.
Tauolle mentäessä ihmiset kuuluvat kehuvan näytelmän huumoria ja huikeita näyttelijäsuorituksia, eikä turhaan.

Teatteriravintolassa nautitaan hetki Uurtimon Karin ja henkilökunnan tilauksesta pöytiin tuomista kahveista ja herkullisista leivoksista. Osa yleisöstä käy drinkillä ennen toisen jakson alkamista.
Kun kello soi kolmesti on aika palata takaisin paikoilleen.
Näytelmän jänne pysyy tauosta huolimatta ja katsojat kuljetetaan nopeasti takaisin tapahtumien pyörteisiin.
Kun kuumentuneet tunteet ja sekaiset tapahtumat vaihtelevat vauhdikkaasti näyttämöllä yleisö repeää jälleen nauruun. 
Kun on lopulta aika myöntää, että peli taitaa olla menetetty tyhmän sähellyksen vuoksi  ja naamiot lasketaan.
Mutta mitkä on tuhot ja onko peli menetetty sittenkään, se kannattaa käydä katsomassa itse.

Enempää en paljasta, mutta sen sanon, että jos kaipaat sitä, että vatsa kipeänä saat nauraa näytelmän hulluille käänteille ja hengästyttäville tapahtumille, niin varaa Karvan verran kuutamolla farssiin liput.

Olen ylpeä saadessani kehua Kemin kaupunginteatterin näyttelijöiden osaamista ja sitoutumista työhönsä. Ei ole myöskään ihme, että Kemin teatteri vetää katsojia myös maakunnista kaudesta toiseen.

Karvan verran kuutamolla -näytelmää voi suositella, vaikka pikkujoulua viettäville tai  kenelle tahansa, joka pitää huumorista.

Vaikka Kemin kaupuneginteatterin teatterisyksyn aloitti huumorilnäytelmä, niin syksyn aikana esitetään myös Muovimeri  lasten- ja koko perheen teatteriesitystä, jonka ensi-ilta on 28.9.
Sipi-näyttämölle tulee Sofi Oksasen Puhdistus, jonka ensi-ilta on lokakuussa
Lisäksi teatteriravintolassa esitetään kauan toivottua improvisaatioteatteria ja musiikkia marraskuussa.
Joulukuussa alkaa Pirjo Hassisen romaaniin perustuvan Popula -näytelmän esitykset..

Ihanaa teatterisyksyä kaikille.

Nähdään teatterissa.
​
Arja Pekkala-Matikainen
Kemin kaupunginteatterin Katsomon kuningatar