Mike Yeamanin käsikirjoittama Onnennumerot on Tuomas Timosen suomentama komedia, joka liikkuu tragikomedian ja farssin maastoissa tyylikkäästi, mutta oivaltavasti.
Näytelmän lähtökohtana on tyttärensä perheen luona asuvan muistiongelmaisen mummon lottovoitto ja mitä se saa aikaan. Vaikka mummo unohtelee asioita, niin onnennumeronsa hän muistaa; niillä on lotottu vuosikymmeniä. Kun numero kerrallaan osuu kohdalle alkaa perheessä voitonjuhlat, mutta mummo päättää, että jos meno perheessä ei muutu, niin rahoja ei tipu. Perhe ei kuitenkaan aio tyytyä tähän, vaikka päällisin puolin tekevät mitä mummo toivoo. Kun selviää, että mummo on piilottanut kupongin, alkaa kiivas taistelu kupongin löytämiseksi. Mummo on kuitenkin aina askeleen edellä ja osaa käyttää tilannetta hyväksi. Sarianne Paasosen ohjaaman komedian lavastus on Kaisa Nivan käsialaa. Hän on luonut näyttämölle perinteisen rintamamiestalon kuvaston, joka toimii mainiosti. Komedia on tyylilajina yksi vaikeimpia, mutta ohjaaja Paasonen onnistuu synnyttämään loppua kohden yhä naurettavampien käänteiden kasvattamisen niihin mittoihin, että yleisö saa mitä on tullut hakemaan eli saa nauraa vatsat kipeänä komedian hassuja käänteitä. Haluan antaa tunnustusta erityisesti Sirpa Filpalle, jonka näytteleminen nousee ihan uudelle tasolle tässä näytelmässä. Hän suorastaan loistaa muistiongelmaisen, mutta ovelan mummon roolissa. Mitä hienovaraista näyttelijätyötä Sirpa Filppa. Bravo. Näyttämöllä nähdään myös teatterin uudet näyttelijät Johanna Virsunen, Samu Stenberg, Anni-Maija Koskinen, Ilkka Hämäläinen ja Timo Vuento. He ottavat tyylikkäästi omat paikkansa näytelmässä. Uskon, että tulossa on hieno teatterivuosi. Myönnän olevani näytelijä Kimmo Hirvenmäen fani. Ja syystä, sillä Kimmo on jälleen ilmiömäinen roolissaan goottitytön poikaystävänä, joka ei ole liialla järjellä varustettu, vaikka ulkoinen koodisto on juuri oikea. Goottitytön ja hänen poikaystävänsä asut ovat juuri oikeaa genreä. Sirpa Santosen taattua kädenjälkeä. Teatterin uusi maskeeraaja-kampaaja Irma Kopola onnistuu loistavasti ensimmäisen näytelmänsä osalta, vaikka goottitytön muuttaminen välillä nätiksi perhetytöksi ja välillä gootiksi on varmasti haasteellista. Väliajalla yleisön joukossa keskustelu kävi tiiviinä. Tunnelma on odottava ja näytelmän eri käänteet hymyilyttävät. Näytelmän loputtua kuuluu iloinen puheensorina ympäriltä. Sieltä täältä kuuluu kommentteja, että tämä näytelmä sopii hauskuutensa ansiosta hienosti pikkujoulukauteen. Onnennumerot esitetään isolla näyttämöllä. Menkää ihmeessä katsomaan. Kemin kaupunginteatteri Katsomon kuningatar Arja Pekkala-Matikainen
0 Comments
Leave a Reply. |
Katsomon KuningatarAito ja oikea Kemin kuningatar Arja Pekkala - Matikainen bloggaa Kemin kaupunginteatterissa Katsomon Kuningattarena. Archives
September 2021
Categories |
Kemin Teatteri
|
Lippukassa |
© COPYRIGHT 2017. ALL RIGHTS RESERVED.
|