Jäniksen vuosi uusin kuvioin

Arto Paasilinnan kirja Jäniksen vuosi taipuu Kemin kaupunginteatterin lavalla uniikiksi näytelmäksi unohtumattomalla tavalla.
Näytelmän ovat dramatisoineet Esa Leskinen, Sami  Keski-Vähälä ja Kristian Smeds.
Näytelmä keskittyy ihan tavallisen Vatasen ja jäniksen keskinäiseen kemiaan, mutta myös Vatasen elämään, joka ei enää sovi siihen muottiin mihin hän on ajautunut ja lopulta myös  pakottanut itsensä.
Vatasen ja jäniksen tarina on tuttu jokaiselle, joka on lukenut kirjan.
Näytelmä tarjoaa kuitenkin ihan oman todellisuutensa. Se alkaa unena, mutta se sekoittuu todellisuuteen, siihen mikä on monen nykyihmisen kokemus, ettei mikään riitä työssä tai kotona.
Vatasen puhumattomuus luo lopulta ahdistuksen kehän, kunnes tulee pakenemisen pakko kaikesta siitä, mitä ihminen ei kestä enää.
Teos on useaan kertaan dramatisoitu näyttämöille. Siksi Kemin kaupunginteatterin version tuominen nykyajan haasteisiin on iso juttu.
Paasilinna tunnetaan veijaritarinoista, mutta Kemin teatterin toteutus näyttämölle on paljon muutakin.
Olli Haltun unohtumattomasti esittämän Vatasen työuupumus, arkielämän haasteet ja  hermoromahdus saa pohtimaan, että olisipa jokaisella samanlainen jänis kaverina, joka on aito, vilpitön ja viisas.
Tatja Hirvenmäki jäniksen roolissa liikuttaa ja ihastuttaa.
Kun Vatasen elämä menee sekaisin monin tavoin ja hän pakenee ystävänsä jäniksen kanssa erämaahan, mutta ahdistukset, toisten ahneus ja räävittömyys eivät jätä häntä rauhaan.
Näytelmän tapahtumat naurattavat ja itkettävät, mutta samalla ne luovat siltaa jokaisen  omiin kokemuksiin tai pelkoihin, miten itse jaksaa oravanpyörässä.
Vaikka omasta työhistoriastani on jo aikaa, niin  työuupumuksen, pelon ja ahdistuksen kokemukset siitä ettei riitä tuli iholle.
Myös hykerryttäviä ja surkuhupaisia käänteitä näytelmässä riitti hengästymiseen asti. 
Vierailija-lavastaja Mika Haarasen huippu lavastus pienine yksityiskohtineen liikauttivat katsojan mm.  hullujenhuoneelle, työpaikalle, ravintolaan ja metsään.
Pienten pensaiden nouseminen ja laskeminen näyttämön reunoilla ja lopun kuvaprojisointi luovat mielenkiintoisia elementtejä tapahtumien keskiöön.
Jos Olli Halttu ja Tatja Hirvenmäki tekevät loistavaa työtä, niin Samu Stenberg  ahneena korppina oli oivaltava kaikessa kamaluudessaan.
Satu Tala, Kimmo  Tuppurainen ja Johanna Ahonen olivat hekin rooleissaan huikeita.
Kun näytelmässä puhutut murteet vaihtuivat niin myös roolit saivat uudet vivahteet.
Tala, Tuppurainen ja Ahonen  hoitivat monet roolinsa sujuvasti. Bravo.
Näyttämöratkaisu on myös jotain sellaista, jota ei osaa odottaa ja se toimii hyvin. ikäänkuin katsojat olisivat mukana näytelmässä. Nerokas ratkaisu tämäkin.
Vaikka näytelmän monet sävyt ovat tummia niin koomisia piirteitä ja kohtauksia riittää. Mielisairaalakohtauksessa Vatanen on heikoimmillaan, mutta siitäkin syntyy jopa naurettavan riemukasta, tahatonta  komiikkaa. Jestas mitä osaamista.
Ohjaaja Petri Jäärni on jälleen  osannut vetää oikeista naruista, vauhdikasta menoa  ohjatessaan.
Vaikka välillä lavalla on jäniksiä enemmän tai vähemmän, niin kyse on paljon muustakin kuin huumorista.  Kyse on elämän suurista kysymyksistä. Mitä tapahtuu, kun elämä kaatuu niskaan, tai  kun todellisuus sekoittuu uneen tai fiktioon?
Mahtava  näytelmä. Ehdottomasti kannattaa mennä katsomaan.
Tämä näytelmä haastaa katsojat syvempien asioiden äärelle, mutta jos haluaa vain nauttia vauhdikkaista tpahtumista näyttämöllä niin sekin onnistuu, sillä kuten elämässä yleensä niin välillä liikutaan komedian ja välillä tragedian välimaastossa. Mikään ei mene kuten luulisi.

Tervemenoa huippu hyvää teatteria tarjoavaan Kemin kaupunginteatteriin 

Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen