Kemin kaupunginteatterin evakkokausi on nostanut esille yhä paremmin teatterin huippuosaajien taidot. Kun on pitänyt venyä niin teatterilaiset ovat sen tehneet ja millä intohimolla.
Tämän kevään ensimmäinen ensi-ilta on Velka, jonka on käsikirjoittanut Kimmo Hirvenmäki. Kantaesityksen tapahtumat perustuvat vuoden 1918 kansalaissodan melskeisiin ja moniin surullisiin ihmiskohtaloihin. Näytelmä perustuu Kemissä tapahtuneeseen valkoisen murhaan, jjonka syyt ovat muut kuin kansalaissodan hulluudessa. Paikallinen selviytymistarina kietoutuu nälän, äidinrakkauden, välittämisen, petoksen, kuoleman ja hyvyyden verkkoon. Sisällissodassa asetelmat vääristyivät monelta osin ja se paljastuu näytelmästä. Valkoisen tappaminen oli tuolloin murha, niinpä punaisia teloitettiin monta jos yksi valkoinen tapettiin. Henkisesti ja ruumiillisesti vammautunut Hilja (Johanna Virsunen) on kokenut kovia. Hilja ja hänen veljensä Valto (Ilkka Hämäläinen) ovat julman isänsä uhreja. Kasvettuaan vammainen Hilja joutuu väkivaltaisen miehen piiaksi. Valto taas joutuu selviämään tavalla tai toisella. Valto kuitenkin pitää huolta sisarestaan omalla tavallaan. Perhe, johon kuuluu isä Eevert (Kimmo Tuppurainen), äiti Alma (Sirpa Filppa ja poika Alttti (Aarne Jäntti) ovat punaisia. Eevert joutuu punaisten junamatkalle Rovaniemelle vastoin tahtoaan. Vaimo ja poika jäävät ilman ruokaa ja suojaa. He joutuvat turvautumaan Hiljan apuun. Tapahtumat kärjistyvät, kun talon poika Frans (Samu Stenberg)) pahoinpitelee jälleen puolustuskyvyttömän Hiljan. Tapahtuma käynnistää vyöryn, jota ei voi pysäyttää. Johanna Virsusen suoritus Hiljana on huikea. Hän eläytyy vammaisen Hiljan rooliin jokaisella solullaan puheen ja liikkkumisen ollessa autenttisia. Hilja yrittää tehdä piikana parhaansa, mutta se ei riitä sadistiselle Fransille. Hiljalla on kuitenkin unelmia, jotka ei pahoinpitelyistä huolimatta katoa. Näytelmässä mikään ei ole sitä miltä näyttää. Tapahtumat kiertyvät yksittäisten tapahtumien kautta murhaksi, Teon tunnustaa eräs, joka suojelee läheistään. Hän saa kuolemantuomion. Traagiset tapahtumat seuraavat toisiaan. Kimmo Hirvenmäki kertoi, että Velka näytelmän sisältö perustuu erääseen paikalliseen tapahtumaan ja myös hänen sukunsa tarinoihin sekä fiktioon. Näytelmän ohjaus on Petri Jäärnin käsialaa. Dramaturgiat Petri Jäärni ja Elina Snicker. Lavastus ja valosuunnittelu on Mika Haarasen käsialaa. Hänen niukka, mutta oivaltava lavastus rajaa tilan taitavasti. Äänisuunnittelusta, valo- ja ääniajoista vastaa Sami Hiltunen. Kampaukset ja maskeeraus Sanna Kurula. Tarpeisto Toni Luukinen. Järjestäjä/kuiskaaja Aleksi Lindevall. Pukujen valmistus Elli Lääkkö ja Marketta Salmi. Lavasteiden valmistus Jussi Okkonen ja Kari Saarela. Näyttämömestarit Jukka Kekäläinen, Mauri Latvala. Tullimakasiini toimii hienosti tämän näytelmän miljöönä. Näytelmä väliaikoineen kestää pari tuntia. Vaikka aihe on raskas, niin se on myös mielenkiintoinen.. Ps. laittakaa reilusti vaatteita päälle ja kunnon kengät villasukkien kera ja ottakaa vaikka viltti mukaan niin ei tarvitse palella. Menkää ihmeessä Tullimakasiiniin katsomaan Velka, joka pureutuu historiaamme, mutta myös ihmisten kipeisiin kokemuksiin sisällissodassa. Kemin kaupunginteatteri Katsomon kuningatar Arja Pekkala-Matikainen
0 Comments
|
Katsomon KuningatarAito ja oikea Kemin kuningatar Arja Pekkala - Matikainen bloggaa Kemin kaupunginteatterissa Katsomon Kuningattarena. Archives
September 2021
Categories |
Kemin Teatteri
|
Lippukassa |
© COPYRIGHT 2017. ALL RIGHTS RESERVED.
|