Elling näytelmässä kaverukset Elling ja Kjell Bjarne opettelevat kantapään kautta, mitä on elämä vuosien eristyksen jälkeen ja mitä kaikkea normaaliin elämään kuuluu?
Miehille pitkän eristyksen jälkeinen elämä on jotain uutta, pelottavaa ja ihmeellistä.
Kuin pikkulapsi harjoittelisi kävelemään, niin opettelevat nämä erikoiset kaverukset elämään itsenäistä elämää pelkojen, innostuksen ja ahdistuksen keskellä.
Kun elämä ei ole hallinnassa niin pienetkin asiat tuntuvat vuorilta.
Ellingiä esittää Olli Halttu ja Kjell Bjarnea Samu Stenberg, jotka  eläytyvät taidolla kahden epävarman ja elämässä hukassa olevan kaveruksen rooleihin.
Näytelmässä Frankin, Reidun Nordslettenin, tarjoilijan ja Gunnin roolit sujuvasti ja taidolla esittää teatterin uusi näyttelijä Asta Rentola.
Näytelmässä arjen kommellukset synnyttävät väkisinkin koomista draamaa, kun miehet astuvat askel kerrallaan normaaliin elämään. Miesten elämäm opettelu on meille ns. tavallisille ihmisille välillä hupaisia kommelluksia sisältävä komedia, joka sallittaneen.
Miesten erikoinen ystävyys synnyttää toki välillä sääliä, mutta näytelmä on myös täynnä aitoa ja , riemukasta iloa.
Miehet pohtivat näytelmässä omalla lapsenomaisella tavallaan muun muassa sitä, mikä riittää onneen ja onnellisuuteen ja miten löytää oma tie?
Hurmaavan hauska, mutta tunteet herkistävä näytelmä nostaa  huikeasti esille näyttelijöiden taidot ja työryhmän tiukan puserruksen jälkeen huikean näyttämön valoineen ja äänineen.
Pohdimme erityisopettajana työskentelevän ystäväni kanssa sitä, kuinka vaikeaa onkaan muistaa polveileva ja runsastekstinen kokonaisuus, puhumattakaan roolihahmojen ominaispiirteiden hallitsemisen koko näytelmän ajan.
 Samu Stenbergin roolihahmon pienieleisiä mutta vaativia reaktioita ja Olli Haltun rakastettavan roolihahmon selvästi  näkyvää kasvamista nähtiin koko näytelmän ajan. 
Ellingin on ohjannut ja lavastanut Petri Jäärni, joka toimii myös vt teatterijohtajana.
Dramatisointi on Axel Hellsteniuksen käsialaa. Suomennos Henri Kapulainen.
Puvut, äänet. valot, lavasteiden valmistus. asujen valmistus ja tarpeisto on Kemin kaupunginteatterin taidokkaiden ammattilaisten käsialaa. 
Järjestäjä/kuiskaaja on Aleksi Lindevall ja näyttämömestarit Jukka Kekäläinen ja Mauri Latvala.
Näytelmän oikeuksia valvoo Nordic drama Corner Oy.
Lisäksi ohjelmistossa on Apua,  merirosvoja,  Improklubit ja Viirun ja Pesosen joulu, joka kuljettaa katsojan menneiden joulujen tunnelmaan.
Ystävät kalliit nyt, kun teatteri on jälleen toiminnassa menkää teatteriin, että yli 100 vuotias huikea ammattiteatterimme säilyy edelleen Kemissä.
Muutama sana Kemin kaupunginteatterin hankilöstön huikeasta venymisestä. He ovat menettäneet kaksi esityspaikkaa sisätilaongelmien vuoksi, he ovat jaksaneet uskoa tulevaan palkattomuuden ja koronan kurittaman ajan läpi.
Teatterilaiset ovat joutuneet mukautumaan eri vaatimuksiin ja lopettaneet näytelmien harjoittelemisen ja heidnä on täytynyt lyödä jäihin esitteen tekeminen sekä hypätä tutuista esitystiloista kahteen kertaan muualle ja lopettaa isoimman näytelmän harjoitukset.
Toki huoli on ollut yhteinen koronan osalta kaikkien yritysten ja työntekijöiden kanssa, mutta yksi huoli on ollut jo pitkään teatterin jatkuminen. kun meidän huikeaa ammattiteatteria on yritetty kerta toisensa jälkeen lopettaa.
Kaikki huolet yhteenlaskien olisi moni työyhteisö lyönyt ovet säppiin, mutta Kemin kaupunginteatterin väki on tottunut taistelemaan. He ovat jaksaneet uskoa, että asiat järjestyy ja he pääsevät jatkamaan rakastamaansa työtä.
 

Tervemenoa ystävät  teatteriin
​
Kemin kaupunginteatterin
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen

Arto Paasilinnan kirja Jäniksen vuosi taipuu Kemin kaupunginteatterin lavalla uniikiksi näytelmäksi unohtumattomalla tavalla.
Näytelmän ovat dramatisoineet Esa Leskinen, Sami  Keski-Vähälä ja Kristian Smeds.
Näytelmä keskittyy ihan tavallisen Vatasen ja jäniksen keskinäiseen kemiaan, mutta myös Vatasen elämään, joka ei enää sovi siihen muottiin mihin hän on ajautunut ja lopulta myös  pakottanut itsensä.
Vatasen ja jäniksen tarina on tuttu jokaiselle, joka on lukenut kirjan.
Näytelmä tarjoaa kuitenkin ihan oman todellisuutensa. Se alkaa unena, mutta se sekoittuu todellisuuteen, siihen mikä on monen nykyihmisen kokemus, ettei mikään riitä työssä tai kotona.
Vatasen puhumattomuus luo lopulta ahdistuksen kehän, kunnes tulee pakenemisen pakko kaikesta siitä, mitä ihminen ei kestä enää.
Teos on useaan kertaan dramatisoitu näyttämöille. Siksi Kemin kaupunginteatterin version tuominen nykyajan haasteisiin on iso juttu.
Paasilinna tunnetaan veijaritarinoista, mutta Kemin teatterin toteutus näyttämölle on paljon muutakin.
Olli Haltun unohtumattomasti esittämän Vatasen työuupumus, arkielämän haasteet ja  hermoromahdus saa pohtimaan, että olisipa jokaisella samanlainen jänis kaverina, joka on aito, vilpitön ja viisas.
Tatja Hirvenmäki jäniksen roolissa liikuttaa ja ihastuttaa.
Kun Vatasen elämä menee sekaisin monin tavoin ja hän pakenee ystävänsä jäniksen kanssa erämaahan, mutta ahdistukset, toisten ahneus ja räävittömyys eivät jätä häntä rauhaan.
Näytelmän tapahtumat naurattavat ja itkettävät, mutta samalla ne luovat siltaa jokaisen  omiin kokemuksiin tai pelkoihin, miten itse jaksaa oravanpyörässä.
Vaikka omasta työhistoriastani on jo aikaa, niin  työuupumuksen, pelon ja ahdistuksen kokemukset siitä ettei riitä tuli iholle.
Myös hykerryttäviä ja surkuhupaisia käänteitä näytelmässä riitti hengästymiseen asti. 
Vierailija-lavastaja Mika Haarasen huippu lavastus pienine yksityiskohtineen liikauttivat katsojan mm.  hullujenhuoneelle, työpaikalle, ravintolaan ja metsään.
Pienten pensaiden nouseminen ja laskeminen näyttämön reunoilla ja lopun kuvaprojisointi luovat mielenkiintoisia elementtejä tapahtumien keskiöön.
Jos Olli Halttu ja Tatja Hirvenmäki tekevät loistavaa työtä, niin Samu Stenberg  ahneena korppina oli oivaltava kaikessa kamaluudessaan.
Satu Tala, Kimmo  Tuppurainen ja Johanna Ahonen olivat hekin rooleissaan huikeita.
Kun näytelmässä puhutut murteet vaihtuivat niin myös roolit saivat uudet vivahteet.
Tala, Tuppurainen ja Ahonen  hoitivat monet roolinsa sujuvasti. Bravo.
Näyttämöratkaisu on myös jotain sellaista, jota ei osaa odottaa ja se toimii hyvin. ikäänkuin katsojat olisivat mukana näytelmässä. Nerokas ratkaisu tämäkin.
Vaikka näytelmän monet sävyt ovat tummia niin koomisia piirteitä ja kohtauksia riittää. Mielisairaalakohtauksessa Vatanen on heikoimmillaan, mutta siitäkin syntyy jopa naurettavan riemukasta, tahatonta  komiikkaa. Jestas mitä osaamista.
Ohjaaja Petri Jäärni on jälleen  osannut vetää oikeista naruista, vauhdikasta menoa  ohjatessaan.
Vaikka välillä lavalla on jäniksiä enemmän tai vähemmän, niin kyse on paljon muustakin kuin huumorista.  Kyse on elämän suurista kysymyksistä. Mitä tapahtuu, kun elämä kaatuu niskaan, tai  kun todellisuus sekoittuu uneen tai fiktioon?
Mahtava  näytelmä. Ehdottomasti kannattaa mennä katsomaan.
Tämä näytelmä haastaa katsojat syvempien asioiden äärelle, mutta jos haluaa vain nauttia vauhdikkaista tpahtumista näyttämöllä niin sekin onnistuu, sillä kuten elämässä yleensä niin välillä liikutaan komedian ja välillä tragedian välimaastossa. Mikään ei mene kuten luulisi.

Tervemenoa huippu hyvää teatteria tarjoavaan Kemin kaupunginteatteriin 

Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen

.Aineen taidemuseon kakkos-salin takaseinä on maalattu vahvan siniseksi. Väriä kutsutaan Kahlon siniseksi, sillä Meksikolainen, maailmankuulu kuvataitelija Frida Kahlo käytti värikkäissä teoksissaan juuri tuota sinistä.
Aineelle sininen seinä oli maalattu aikojen saatossa, ei siksi, että taidemuseolla esitetään kevään ajan Frida Kahlon elämää syväluotaavaa monologia, Kahlo -Sirpaleita naistaiteilijan elämästä.
Sinisen seinän eteen on tehty niukka, mutta värikäs lavastus, jonka keskellä on mm. kaksiportainen, seinän sineä toistava lava ja kaksi kolmiosaista turkoosikehyksistä peiliä.
Tilaa hallitsee kuitenkin kuin huutomerkkinä pyörätuoli, joka alleviivaa kivun ja tuskan kokemusta.
Kemin kaupunginteatteri ja Aineen taidemuseon yhteistyön taustalta löytyy museonjohtaja Katriina Pietilä-Junturan pitkäaikainen haave saada joskus näytelmä esitettäväksi museolle.
Kun haave törmäsi Kemin kaupunginteatterin väistötila ongelmiin, niin syntyi  vuoropuhelu teatterinjohtaja Sarianne Paasosen ja Katriina Pietilä-Junturan välille. 
Näin  alkoi  yhteistyö ja syntyi teos, joka sopii niin upeasti museoon.
Näyttelijä Sirpa Filppa on itseoikeutetusti monologin kuningatar.
Esitys alkaa, kun Sirpa Filppa  astelee varmoin askelin halki katsomon lävistävää käytävää ja pukeutuu asu kerrallaan Kahlon sotisopaan.
Valkoisen aluspuvun ja kurinalaisen korsetin päälle hän pukee Kahlomaisen värikkään hameen ja topin. Päähänsä hän laittaa Kahlon kuvista tutun kukkaseppeleen.
Huulet ovat vahvan punaiset ja tuimaa ilmettä kasvoihin luo liki yhteen kasvaneet kulmakarvat.
Siinä hän on Frida Kahlo/ Sirpa Filppa. Kaksi taiteilijaa sulautuneena yhdeksi, 
Taustalta alkaa kuulua meänkielellä Sirpan puhetta, joka kuitenkin on Kahlo tai nämä kaksi taiteilijaa yhdessä ja erikseen.
Monologi paljastaa pitkin matkaa Kahlon elämää leimanneen karmean kipuhelvetin, kun näyttelijä kouristuu tuon tuosta Kahlon tuskasta. 
Niissä kohdissa näytelmä menee lopullisesti ihoni alle, sillä itselleni kipu on tuttuakin tutumpaa,
Kahlo sanoo olevansa raitiovaunun raiskaama ja minä kipukroonikkona olen rattijuopon uhri.
Näin me kaksi, Kahlo ja minä kohtaamme kipumme kautta.
Kahlon sielunmaisema, raivoisa maalaamisen tahti ja kivusta kouristeleva keho kuvaavat sanojen tulvassa rajuja tunteita, syvää rakkautta Kahlon intohimoisesti rakastamaa ja lopulta hänet hylännyttä taiteilija Diego Riveraa kohtaan.
Kahlo oli raajarikko ruumiiltaan, mutta myös henkisesti, sillä hän menetti sekä Diegon että heidän rakkauslapsensa. 
Jäljelle jäi maalaaminen, kipu, epätoivo, hylätty rakkaus ja intohimo, jotka olivat Kahlon tuskan ja myös  luomisvoiman alkulähteitä.
Välillä monologissa palataan Kahlon luota Sirpaan, joka toteaa, että vaikka Kahlo oli Meksikolainen niin Sirpa löytää paljon yhteistä heidän kahden elämästä. 
"Kasvot, kipu, ahistus, armo, himo, heikkous. loppumaton liekki ja leikki, onni, orgasmi ja oksennus", Sirpa huutaa.
Sirpa/Kahlo kysyy; pitääkö taiteilijan aina kärsiä, että se pystyy olemaan luova?
Sirpan ääni kaikuu taustalla kuin alitajunnan äänenä, kertoen hoon päältä tutusti ääntäen, tunnoistaan. 
Pian hän jatkaa puhetta yleisön edessä Kahlona ja maalaa raivoisasti punaiset kasvot peiliin, lysähtäen välillä tuskan vääristämin kasvoin pyörätuoliin.
Sirpa tuo monologissa esille onnistuneesti Frida Kahlon persoonan, raivon, rakkauden, kivun, tietynlaisen hulluuden ja tragedian joka leimasi koko hänen elämäänsä.
Olen erityisen vaikuttunut Sirpa Filpan näyttelijäntyöstä tässä esityksessä, mutta myös Kahlon sielunmaisemaa kuvaavasta lavastuksesta ja intensiivisestä käsikirjoituksesta sekä pieteetillä rakennetuista yksityiskohdista. Bravo.
Monologin  taidokas käsikirjoitus ja ohjaus on Päivi Kolmosen käsialaa.
Kaupunginteatterin työryhmä Sirpa Santonen, Alpo Jakunaho, Sanna Kurula ja Toni Luukinen ovat hekin luoneet monologiin onnistuneesti oman leimansa.  Nappi suoritus.
Kuvataiteilija Pirjo Nykänen on opettanut Sirpa Filpalle maalaamista ja Nykäsen maalauksia on esillä myös näytelmän lavasteissa.
Raju ja raaka, mutta niin värejä ja tunteita täynnä oleva esitys  sai paitsi pohtimaan kivun merkitystä Kahlon taiteeseen, myös rakkauden ja tuskan repivyyden piirtymistä kuviin. 
Kahlon omakuvan kopio on huippu. Vain taiteilija kykenee sukeltamaan toisen taiteilijan teoksen sisään, kuten Pirjo Nykänen on tehnyt.
Vaikka luulin tietävänsä enemmänkin Kahlosta, niin vasta tässä monologissa itselleni paljastuu ylpeän naisen, herkän taiteilijan ja kipukroonikon elämä paljaimmillaan.
Vielä kotona tunsin esityksen syvyyden ja sen synnyttämien rajujen tunnetilojen vellovan veden syvällä itsessäni.
Lämmin kiitos elämyksestä.

Menkää ihmiset  Aineelle  katsomaan monologi Kahlosta
Se kannattaa.

Kemin kaupunginteatterin
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen

Kemin kaupunginteatterin kolmas ja tämän syksyn viimeinen ensi-ilta oli Tullimakasiinilla esitettävä Viirun ja Pesosen joulu, joka sopii koko perheelle ja erityisesti joulua rakastaville.
Lämminhenkinen näytelmä kietoutuu Viiru kissan ja sen ystävän Pesosen joulunodotuksen ympärille.
Veikeän Viirun rooliin eläytyy hellyttävästi ja kissamaisin elkein Tatja Hirvenmäki.
Pesosen hömelön herttaisessa roolissa  nähdään moni-ilmeinen Samu Stenberg.
Naapurien rooleissa ovat  Johanna Ahonen, Olli Halttu ja Johanna Virsunen.
Tarinan Viiru-kissa asuu isäntänsä Pesosen kanssa. Heidän arkensa sujuu tuttuun malliin.
Viiru on Pesosen paras kaveri. 
Heille kummallekin joulu on jännää aikaa ja kun Viiru kuulee Pesoselta joulupukista ja muista jouluasioista niin Viiru alkaa odottamaan joulua ja erityisesti joulupukin vierailua. Se olisi joulun paras yllätys Viirulle.
Pesonen huolestuu kuitenkin jos Viirun haave ei toteudukaan.
Viirun ja Pesosen kotona riittää joulua ennen paljon touhua, mutta aaton aattona tapahtuu ikävä tapaturma, kun Pesonen liukastuu ja loukkaa jalan. 
Siitä alkaa Viirun ja Pesosen jouluahdistus, miten joulusiivous tehdään, käydään kaupassa, paistetaan piparit ja koristellaan kuusi, mutta kun hätä on suurin on apu onneksi lähellä.
Miten käy Viirun ja Pesosen joulun? Se kannattaa käydä katsomassa Tullimakasiinilla.
Näytelmän on ohjannut kaupunginteatterin monilahjakas ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Kimmo Hirvenmäki.
Näytelmän on lavastanut nerokkaasti lavastaja Juho Lindström.
Hän on toteuttanut tullimakasiiniin  ihanan tunnelmallisen vanhanajan miljöön kivoilla ideoilla.
Näyttämön kahden seinämän viertä  on tehty kiertämään lisäksi porrasmaiset penkit, joten tilaan mahtuu yllättävän paljon yleisöä.
Monenlaisia hauskoja yllätyksiäkin näytelmässä on, kuten puhuvat ja liikkuvat  kanat.
Viirun ja Pesosen joulu on mitä hurmaavin tunnin vierailu jouluiseen satumaailmaan, joka viihdyttää niin lapsia kuin aikuisiakin.
Näytelmä muistuttaa katsojia siitä, että joulussa tärkeintä ei ole lahjat vaan läheiset ihmiset ja joulun tunnelma,  jonka yksi elementti on joulupukin vierailu.
Näytelmän on käsikirjoittanut Sven Nordqvist. Dramatisointi on  Christian Lindroosin käsialaa. 
Jälleen kaupunginteatteri yltää tässäkin näytelmässä ehdottomasti parhaimpaansa.
Tervemenoa teatteriin viihtymään.
Ps. kaikkiin esityksiin on tunkua, joten varatkaa liput ajoissa.
​
Kemin kaupunginteatteri
Katsomon kuningatar 
Arja Pekkala-Matikainen

PItkästä aikaa pystyin kirjoittamaan Katsomon kuningatar blogia, sillä jostain syystä en ole päässyt alustalle.
Nyt sitten haluan kertoa teille Voitto kotiin näytelmästä.
Aletaanpä kysymyksellä.
Moniko meistä haaveilee lottovoitosta, joka muuttaisi elämän?
Varmasti moni, niinpä kannattaa käydä Pirtillä katsomassa Kemin kaupunginteatterin tämän syksyn toinen ensi-ilta, joka on Oliver Bukowskin Voitto kotiin -näytelmä.
Näytelmä pureutuu Itä-Saksassa elävän Retschken pariskunnan elämään.
Vähäisesti koulutettu ja  pikavoitoista haaveileva herra Retshke veikkaa ja haaveilee miljoonista.
Hänen alistettu vaimonsa ei oikein usko miehensä haihatuksiin, vaikka välillä sortuu itsekin haaveilemaan voitosta.
Herra Retscke elää omassa maailmassaan ja kuvittelee itsestään suuria. Tästä johtuen hän saa potkut, joten hän päättää alkaa yrittäjäksi eli autotalli kapakoitsijaksi.
Parisuhde on kovalla koetuksella muutenkin, mutta vaimo yrittää uskoa miehensä unelmiin.
Vahvaa huumoria ja pimeitäkin kohtia sisältävä musta komedia sukeltaa välillä pimeisiinkin syövereihin.
Voittohaaveilla eletään päivästä toiseen, kun muuta ei ole jäljellä.. Välillä kuitenkin toivottomuus tiputtaa pariskunnan syvään ahdistukseen ja pelkoihin. 
Kimmo Tuppurainen vetää iitseriittoisen ja välillä julmankin herra Retscken roolin paneutuen jokaiseen sanaan ja eleeseen hyvin uskottavasti.
Satu Tala taas esittää sopivan vaihtelevin tunnetiloin vastaparia miehelle, jonka itseriittoisuus paitsi naurattaaa myös ärsyttää katsojia.
Taattua laatua siis Talalta ja Tuppuraiselta taas kerran.
Mikä muuntautumiskyky ja mielenkiintoinen kokonaisuus.
Näytelmä kannattelee katsojan mielenkiintoa alusta loppuun.  Näytelmä ei kerro itsestäänselvyyksistä, vaikka aihepiiri on monelle tuttu.
Entä,  kuinka voittohaaveen lopulta käy. Siitä en kerro enempää. Se kannattaa käydä itse katsomassa.
Se, että Pirtillä näyttämön tapahtumat tulevat hyvin liki, lähes katsojien syliin, luo syvemmän kontaktin näyttelijöiden ja katsojien kesken, kuin ehkä muuten.
Etupenkissä etenkin tunnekaaos iski välillä voimakkaasti.
Näytelmän on käsikirjoittanut  Oliver Bukowski. Suomennos Jukka-Pekka Pajunen.
Ohjaus Sarianne Paasonen. Skenografi Kaisa  Niva.
Bravo. Kyllä Kemin kaupunginteatteri tarjoaa laadukkaita näytelmiä oli olosuhteet mitkä tahansa.
Emme siis turhaan ole taistelleet, että sata vuotias teatterimme saa jatkossa kunnon tilat.
Huippu ohjaus taas Sarianne Paasonen. Kiitos.
Käykää ihmeessä katsomassa myös Älä pukeudu illalliselle.
Ottakaa nenäliinoja mukaan. Ei siksi että pitää itkeä vaan siksi, että naurunkyyneleet on taattuja.
Seuraavaksi teatteri esittää koko perheen näytelmän Viirun ja Pesosen joulu. Ensi-ilta on tullimakasiinissa 25.10. klo 18.
Improklubi -esityksiä  voi käydä seuraamassa  Rock&Bar&Grill 82ssa.
Seuraava Imbroklubi on 21.11. ko 19.

Tervemenoa Kemin kaupunginteatteriin

Kemin kaupunginteatterin
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen

Kemin kaupunginteatterin syyskausi starttasi huikean hauskalla Älä pukeudu päivälliselle farssilla.
Sen on käsikirjoittanut Marc Camoletti. Tekstin sovitus Robin Hawdon.
Suomennos Pentti Kotkaniemi.
Kemin kaupunginteatteriin farssin ohjaus Petri Jäärni.
Lavastus on Kaisa Nivan käsialaa.
Jo alkumetreiltä farssin vauhdikkaat käänteet saavat naurun pulppuamaan Kemin pirtin salissa.
​Näytelmä starttaa siitä, kun aviomies Bernard hekumoi viikonlopusta salarakkaansa Brigitten kanssa, mutta kun vaimo kuulee, että Bernardin hyvä ystävä ja hänen salarakas Robert on tulossa niin soppa on valmis.
Vaimo peruu tietysti lähtönsä äitinsä luokse.
Soppaan, kun lisätään vielä kokki Brigitte, joka sekoittuu rakastajatar Brigitteen niin koko ilta on hurlum hei, tai ainakin sinne päin.
Naurua ja hypetystä riittää taukoon asti ja tauon jälkeenkin.
Kimmo Hirvenmäki Bernardina ja hänen vaimonsa Tatja Brigitte kokkina hurmaavat jälleen rooleissaan
Omaa luokkaansa on silti Olli Halttu Robertina, joka säätää ystävänsä rakastajattaren rakastajan roolissa ja yrittää rauhoitella oikeaa rakastajatartaan, ettei tämän aviomies tajua juonen juurta. Johanna Virsunen esittää Bernardin vaimoa Jacquelinea, joka kuulee totuuden miehensä rakastajattaresta  ja luulee ymmärtävänsä asiat oikein.
Johanna Ahonen Brigitte kakkosena säätää hänkin sen minkä kerkeää ja tekee parhaansa että suhdesoppa selviäisi.
Lopussa lavan valtaa Albert eli Samu Stenberg huikeassa roolissaan aviomiehenä joka hakee vaimoaan töistä, joka sekään ei ole yksiselitteistä.
Farssi on yksi vaikeimpia näytelmällisiä esityksiä, sillä se vaatii tarkkaa ajoitusta ja huikeaa heittäytymistä.
Älä pukeudu päivälliselle ylittää kyllä kaikki odotukset.
Oli kiva kuulla eräältä oululaiselta pariskunnalta, että hekin pitivät esityksestä paljon 
He tulivat varta vasten viettämään Kemiin hääpäivää, mutta kertoivat käyvänsä säännöllisesti Kemin kaupunginteatterissa, sillä Kemissä on heidän mukaansa  ollut aina laadukas ohjelmisto.
Suosittelen, että käytte katsomassa tämän farssin jos nauraa tykkäätte.
Vaikka teatteri joutuu toimimaan väistötiloissa, niin se ei hidasta meidän teatterin huippu taiteilijoita.
Lisääkin ohjelmistoa on tiedossa.
Seuraava ensi-ilta on Voitto kotiin 5.10. Kemin Pirtti.
Viirun ja Pesosen joulu on koko perheen näytelmä ja sen ensi-ilta on Tullimakasiinilla 25.10.

Suosittelen menkää teatteriin.
Teatteri tarjoaa elämyksiä

Kemin kaupunginteatterin
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen

Katja Krohnin käsikirjoittama, hurmaava lastennäytelmä Sotta Pyttynen oli odotusarvoltaan jo kiinnostava, kun lähdin veljeni pojan Teemun kanssa katsomaan näytelmää.
Kohta kuusi vuotiaalle Teemulle kyse oli ensimmäisestä teatterivierailusta.
Häntä hieman jännitti, mutta kun Pirtin kahvilatilaan päästiin niin jo alkoi jännitys laueta.
Teemu sai vvielä iereensä ehkä ikäisensä pojan.
Kun näytelmä alkoi niin pojat jo silmäilivät toisiaan hymyillen.
Hurmaava Sotta Pyttynen (Satu Tala) oli pukeutunut hassun hauskaan asuun, ja päässään hänellä oli villamyssy, mutta millainen myssy.
Tarina alkaa siitä, kun 4-vuotias Iida tulee  ensimmäistä kertaa yökylään mumminsa Sotta Pyttysen luokse. Mummin  boheemi elämäntyyli saa kuitenkin ensin tytön arkailemaan ja miettimään mitähän vierailusta tulee, kun mummi on täysin erilainen kuin kukaan jonka Iida tuntee. 
Siisti tyttö kokeekin aikamoisen järkytyksen, sillä mummi ei tunnu hallitsevan edes käytöstapoja.
Mummi kun pelaa palloa sisällä, nukkuu matolla eikä taida edes omistaa haarukkaa tai yöpaitaa.
Kun Iida yrittää opettaa mummia tavoille niin mummi lyö kaiken lekkeriksi ja keksii omanlaisiaan ratkaisuja. Lopulta Iida ymmärtää, että elämä ei ole niin vakavaa, että leikkiä voi vakavillakin asioilla.
Kun Teemu ja vieruskaveri saavat pian näytelmän juonesta kiinni ja  give me five -lyönnit lentävät tuon tuosta. Välillä höpsöt tapahtumat saavat pojilta myös peukutuksia.
Välillä peukku menee myös alaspäin, kun pojat eivät oikein ymmärrä mummin touhuja. Eihän mummilla ole edes pottaa, kun se meni rikki. 
Siihenkin ongelmaan mummi löytää erikoisen ratkaisun.
Näytelmä on hyvä kuvaus siitä, että vaikka me kaikki olemme erilaisia ja toteutamme omaa filosofiaamme, niin voimme silti tulla toimeen keskenämme ja hyväksyä toisemme.
Kun näytelmä päättyi lapset saivat luvan tutustua värikkääseen lavastukseen.
Teemu kävi vielä kiittämässä näyttelijöitä ja ohjaaja Sarianne Paasosta kehuen reippaasti, että olipa hyvä näytelmä.
Kotona näytelmä sai myös monet kehut , kun  hän kertoi näytelmän hauskoja käänteitä vanhemmilleen.
Teemu myös vannotti minua, että Arja-täti otathan minut toisenkin kerran teatteriin.
Tietysti lupasin ottaa.
Meidän perheessämme teatterikärpäsen ovat saaneet aikanaan kaikki  lapsenlapset, kun he ovat käyneet mummin kanssa teatterissa.
Nyt oli Teemun vuoro, mutta minun kanssani.
Olipa hurmaava näytelmä, jonka sopii katsoa niin lasten kuin aikuisten.
Ihanat Tatja ja HIrvenmäki ja Satu Tala  olivat hurmaava pari tähän näytelmään.

Tervemenoa Kemin kaupunginteatteriin niin nuoret kuin kaikenikäiset katsomaan Sotta Pyttynen näytelmää. 

Terveisin 
Kemin kaupunginteatterin katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen
 

Kemin kaupunginteatterin evakkokausi on nostanut esille yhä paremmin teatterin huippuosaajien taidot. Kun on pitänyt venyä niin teatterilaiset ovat sen tehneet ja millä intohimolla.
Tämän kevään ensimmäinen  ensi-ilta on Velka, jonka on käsikirjoittanut Kimmo Hirvenmäki.
Kantaesityksen tapahtumat perustuvat vuoden 1918 kansalaissodan melskeisiin ja moniin surullisiin ihmiskohtaloihin.
Näytelmä perustuu Kemissä tapahtuneeseen valkoisen murhaan, jjonka syyt ovat muut kuin kansalaissodan hulluudessa.
Paikallinen selviytymistarina kietoutuu nälän, äidinrakkauden, välittämisen, petoksen, kuoleman ja hyvyyden verkkoon.
Sisällissodassa asetelmat vääristyivät monelta osin ja se paljastuu näytelmästä.
Valkoisen tappaminen oli tuolloin murha, niinpä punaisia teloitettiin monta jos yksi valkoinen tapettiin.
Henkisesti ja ruumiillisesti vammautunut Hilja (Johanna Virsunen) on kokenut kovia. Hilja ja hänen veljensä Valto (Ilkka Hämäläinen) ovat julman isänsä uhreja.
Kasvettuaan vammainen Hilja joutuu väkivaltaisen miehen piiaksi. Valto taas joutuu selviämään tavalla tai toisella. Valto kuitenkin pitää huolta sisarestaan omalla tavallaan.
Perhe, johon kuuluu isä Eevert (Kimmo Tuppurainen), äiti Alma (Sirpa Filppa ja poika Alttti (Aarne Jäntti) ovat punaisia.
Eevert joutuu punaisten junamatkalle Rovaniemelle vastoin tahtoaan. Vaimo ja poika jäävät ilman ruokaa ja suojaa. He joutuvat turvautumaan Hiljan apuun. 
Tapahtumat kärjistyvät, kun talon poika Frans (Samu Stenberg)) pahoinpitelee jälleen puolustuskyvyttömän Hiljan. Tapahtuma käynnistää vyöryn, jota ei voi pysäyttää.
Johanna Virsusen suoritus Hiljana on huikea. Hän eläytyy vammaisen Hiljan rooliin jokaisella solullaan puheen ja liikkkumisen ollessa autenttisia.
Hilja yrittää tehdä piikana parhaansa, mutta se ei riitä sadistiselle Fransille. Hiljalla on kuitenkin unelmia, jotka ei pahoinpitelyistä huolimatta katoa.
Näytelmässä mikään ei ole sitä miltä näyttää. Tapahtumat kiertyvät yksittäisten tapahtumien kautta murhaksi,
Teon tunnustaa eräs, joka suojelee läheistään.  Hän saa  kuolemantuomion.
Traagiset tapahtumat seuraavat toisiaan.
Kimmo Hirvenmäki kertoi, että Velka näytelmän sisältö perustuu erääseen paikalliseen tapahtumaan ja myös hänen sukunsa tarinoihin sekä fiktioon.
Näytelmän ohjaus on Petri Jäärnin käsialaa.
Dramaturgiat Petri Jäärni ja Elina Snicker.
Lavastus ja valosuunnittelu on Mika Haarasen käsialaa.
Hänen niukka, mutta oivaltava lavastus rajaa tilan taitavasti.
Äänisuunnittelusta, valo- ja ääniajoista vastaa Sami Hiltunen.
Kampaukset ja maskeeraus Sanna Kurula.
Tarpeisto Toni Luukinen.
Järjestäjä/kuiskaaja Aleksi Lindevall.
Pukujen valmistus Elli Lääkkö ja Marketta Salmi.
Lavasteiden valmistus Jussi Okkonen ja Kari Saarela.
Näyttämömestarit Jukka Kekäläinen, Mauri Latvala.
Tullimakasiini toimii hienosti tämän näytelmän miljöönä.
Näytelmä väliaikoineen kestää pari tuntia.
​Vaikka aihe on raskas, niin se on myös mielenkiintoinen..
Ps. laittakaa reilusti vaatteita päälle ja kunnon kengät villasukkien kera ja ottakaa vaikka viltti mukaan niin ei tarvitse palella.
Menkää ihmeessä Tullimakasiiniin katsomaan Velka, joka pureutuu historiaamme, mutta myös ihmisten kipeisiin kokemuksiin sisällissodassa.

Kemin kaupunginteatteri
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen

Kemin kaupunginteatterin myllerrysten syksyn toinen ensi-ilta on Kiti Kokkosen tragikomedia Myydään 3 H+K. Näytelmän on ohjannut Petri Jäärni. Minimalistinen, mutta toimiva lavastusksen Pirtin pienelle näyttämölle on toteuttanut  Kaisa Niva.
Myydään 3 H+K tarjoaa monenlaisia näköaloja elämän tuomiin opetuksiin, pelkoihin ja ihmissuhteiden ongelmiin, välillä humoristisesti ja välilllä vaikeuksien kautta tilaa raivaten.
Näytelmän alku onkin humoristista ilotulitusta. Loppua kohden löytyvät elämän kipukohdat, luopuminen, suru ja rakkaus.
Näytelmä valaisee sitä, kuinka vaikeaa onkaan päästää irti monista elämän kuormista, uskomuksista ja ahdistuksista.
Näytelmän keskiössä on nuori nainen Ronja ja hänen miehensä Lauri. Pariskunnalla on suhteessaan ongelmia, kun he  tulevat Ronjan lapsuudenkotia tyhjentämään ja laittamaan talon myyntiin.
Siitä alkaa vyöryä kriisi toisensa jälkeen pintaan.
Lisäongelmia tuo pariskunnan nuoruudenystävä ja talon myynnistä vastaava, ylipirteä kiinteistövälittäjä Maarit.
Näyttämön tapahtumat kiertävät lasten ja lapsettomuuden keskellä sekä kuljettavat katsojaa monien ahdistusten, rakkauden, rakkaudettomuuden sekä pakenemisen maastoissa.
Ronjan roolin vetää raikkaasti ja välillä roolihahmossa syviin vesiin upoten Anni-Maija Koskinen. Ronjan epävarman aviomiehen Laurin roolissa loistaa vakuuttavasti Samu Stenberg .
 Ronjan äitinä luottonäyttelijä Satu Tala on kuin kenen tahansa äiti, joka tuputtaa neuvojaan ja saa tyttären tuntemaan epämääräisiä tunteita.
Tatja Hirvenmäki osoittaa jälleen olevansa muuntautumiskykyinen näyttelijä. Kiinteistövälittäjä Maarittina  hän saa yleisön puhkeamaan nauruun ja  hirittämään jo ilmeillään ja eleillään.
Lähtöasetelmassa Ronja ja Lauri haluavat lapsen, mutta asiassa halut, toiveet ja  ongelmat kumpuavat eri lähteistä.
Lauri on ihastunut Maarittiin ja saa hieman vastakaikua, joka sotkee pakkaa yhä enemmän.
Huumoria irtoaa myös deittti-ilmoituksesta, tietokirjasta tai hedelmällisyyspatsaasta.
Väliajan jälkeen  näyttämön tapahtumat vakavoituvat, kun elämän kulissit tippuvat yksi kerrallaan alas.
Kodista luopuminen, äitisuhteen luomat paineet, mustasukkaisuus ja toistensa ohi puhuminen tiputtavat katsojan perheongelmien keskiöön.
Kun enää ei voi paeta, on luovuttava luuloista ja  peloista sekä lähdettävä kohti uutta.
Kun Ronja ja Lauri alkavat kasvaa ulos vanhoista rooleistaaan löytyy elämään uutta toivoa.
Lisäksi Maaritista löytyy keskeneräinen, omaan arkeensa kyllästynyt nainen, jota ei tarvitse kadehtia, vaan hän on jälleen  ystävä.
Lopulta myös Ronjan vaikea äitisuhde saa uuden näkökulman.
Arvaamattomat juonenkäänteet rakentavat mielenkiintoisen kokonaisuuden, jossa on kosketuspintaa liki jokaisen elämään.

Kun tietää millaisen prässin teatterilaiset ovat käyneet läpi koko syksyn, kulttuurikeskuksesta väistötilojen etsimiseen ja muuttoon. He ovat harjoitelleet kokonaan uuden ohjelmiston, joten paras kiitos heille on käydä katsomassa esityksiä Pirtillä, Scandicissa ja Cafe Hertassa.
Tammikuussa ensi-iltaan tuleva 1918 näytelmää esitetään Tullimakasiinissa.

Nyt jos koskaan käykää katsomassa teatteriesityksiä.
Ne on tehty intohimolla, rakkaudella ja uskomattomalla paneutumisella.
Teatterilaiset eivät ole jääneet tuleen makaamaan vaan näyttävät esimerkkiä siitä, että kirous voi olla myös siunaus.

Kemin kaupunginteatterin
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala-Matikainen  






+

Kemin Pirtin oven yllä liehuu komeasti Kemin kaupunginteatterin lippu, kun yleisö saapuu Kahvia ja tupakkaa esitykseen. Lippukassa ulko-oven vieressä palvelee kuin silloin ennen. 
 Kahvia ja tupakkaa esitetään intiimisti Pirtin salin vieressä, kahvilassa. 
Yleisölle on tarjolla kahvit, kuin viitteenä siitä, mitä tuleman pitää.
Anton Tsehovin monologin pääroolissa on konkarinäyttelijä Kimmo Tuppurainen, joka on sonnustautunut virttyneeseen frakkiin.
​Alkamassa on luento.
Luennoitsija on vastaanottamassa yleisön ja asettuu pöydän päähän pitääkseen luennon tupakoinnin haitoista.
Luennoitsija on kuitenkin syvällä omissa elämän kiemuroissaan ja pomppoilee aiheen ja oman elämän ongelmien keskellä.
Mitä jää jäljelle, kun luennoitsija poistuu? Tuliko tupakan vaarat ymmärretyksi vai jääkö yleisö miettimään ihan muuta?
Sirpa Filpan monologi on Aldo Nicolajn Suolaa ja tupakkaa, joka kutsuu katsojat osallistumaan tuoreen lesken kokemuksiin jätetyksi tulemisesta ja yllättävästä tilanteesta kun mies kuolee.
Tunteako surua, kun jättäjä on kuolllut vai kokeako iloa saamastaan yllättävästä tiedosta?
Sirpa Filppa ammentaa monologiinsa voimaa epäuskosta, rakkaudesta, menetyksestä ja epätoivosta, kun epäusko saa hänet miettimään tunteitaan. 
Ja tupakkakin on jälleen aiheena, mutta polttaa ei saa.
Vaikka kyseisest monologit ovat surkuhupaisia kohtauksia elämästä ja niissä on tragikoomisia aineksia niin niissä on myös surullisia elämättömän elämän aineksia.
Monologit pitävät otteessaan alusta loppuun.
Kiitos Sirpa Filppa ja Kimmo Tuppurainen erityisestä kahvihetkestä.
45 minuutin kahvihetki tuo ehdottomasti uudenlaisia näkökulmia elämään, taitavien konkareiden käsittelyssä. Suosittelen.

Kemin kaupunginteatteri
Katsomon kuningatar
Arja Pekkala.Matikainen